Joskus pienet lapset omaavat uskomattomia taitoja, kuten tämän videon poika. Videolla aasialaistaustainen poika laulaa kappaleen Dance With My Father Again ja esitys ei varmasti jätä ketään kylmäksi.
Postaukset kategoriasta Musiikki
Bändin laulaja sai mikrofoonin kautta kovan sähköiskun – Katso video
Keikoilla saattaa joskus tapahtua vaaratilanteita, kun elektroniikkaa ei ole esimerkiksi asennettu oikein.
Emmure Frankie niminen laulaja sai kokea kauhunhetkiä keikalla Moskovassa, kun hän sai sähköiskun suuhunsa mikrofonin kautta. Keikka keskeytettiin lähes heti ja mies kuljetettiin sairaalahoitoon.
Tietojen mukaan mies on nyt toipumassa ja tilanteesta selvittiin vain säikähdyksellä.
Legendaarinen Fat Joe saapuu vahvistamaan Summer Uppia!
Lahden Mukkulan rannassa 5. – 6. heinäkuuta järjestettävä, järjestyksessään 11. Summer Up festivaali lisää jo ennestään näyttävään esiintyjäkaartiinsa todellisen rap-legendan, yhdysvaltalaisen Fat Joen, sekä suomalaiset Tuomas Kauhasen ja Janne Ordénin.
Yhdeksänkymmentä luvun alussa uransa aloittanut ja Terror Squad ryhmän perustanut Fat Joe tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2001 julkaistuaan ’What’s luv?’ kappaleen yhdessä Ashantin kanssa. Kappale nousi vuonna 2002 Yhdysvaltain ja Euroopan soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Vuonna 2004 julkaistu ’Lean back’ hitti viimeistään räjäytti potin, kun kappaleeseen tehty tanssityyli valloitti tanssilattiat kautta maailman. Myös kappaleet ’I won’t tell’, ’Make it rain’ ja ’Get it poppin’ kuuluvat Fat Joen tunnetuimpiin tuotantoihin ja mies onkin voittanut muun muassa arvostetun Billboardin Latin Music Awards-palkinnon. Fat Joe on myös tehnyt yhteistyötä maailman suurimpien artistien, kuten Jennifer Lopezin, Ricky Martinin, Akonin ja Eminemin kanssa. Vuonna 2008 edellisen kerran Suomessa esiintynyt Fat Joe tukee jo aiemmin Summer Up festivaalien julkaisemia esiintyjiä tuomalla festivaaleille henkäyksen nostalgiaa. Fat Joen videot ovat saaneet YouTubessa kymmeniä miljoonia näyttökertoja.
Tuomas Kauhanen kuuluu eittämättä tämän hetken suurimmassa nosteessa oleviin suomalaisiin urbaanin musiikin artisteihin. Hänen ”Enkeli” kappaleensa on kahden viikon jälkeen julkaisustaan ehtinyt kerätä Youtubessa jo yli puoli miljoonaa katselukertaa. Yhdessä Kuningasidean Väinöväinön kanssa tehdystä kappaleesta povataankin vuoden 2013 kesähittiä.
Kymppilinjasta tunnetuksi tullut Janne Ordén on nyt noin kahden vuoden ajan toiminut sooloartistina ja on siinä ajassa saavuttanut varsinkin naispuolisten kuuntelijoiden vankkumattoman suosion. Summer Up festivaali ei ole Jannelle vieras paikka, vaikka mies soolona ensimmäistä kertaa siellä esiintyykin, sillä Kymppilinja esiintyi suosionsa huipulla Summer Up festivaalilla vuonna 2010.
”Summer Up on vakiintunut nuorison perinne, joka tunnetaan tunnelmastaan, monipuolisesta tarjonnastaan, huippuesiintyjistä sekä laadukkaasta oheisohjelmastaan. Tavoitteena on loppuunmyydä tapahtuma ennakkoon kolmatta kertaa sekä uusia viime kesänä saavutettu maksimikapasiteetin asettama noin 30 000 kävijän raja. Festivaali-alue kokonaisuudessaan, ohjelma ja muut infot löytyvät osoitteesta: www.summerup.fi. Liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.”
Yhden päivän lippu (pe tai la) 39 e + toimituskulut
Kahden päivän lippu 65 e + toimituskulut
Kahden päivän VIP lippu 150 e + toimituskulut
Tässä se nyt on: Kristalin uusi musiikkivideo!
Viime syksynä ”Rahaa palaa” -kappaleellaan suomalaisia kohauttanut pop-artisti Kristal teki suurieleisen paluun.
Uuden Kristal Records -levy-yhtiönsä voimin Suomen kuningattarenakin tunnettu poppari on juuri julkaissut ”Kultaa”-singlen, jonka musiikkivideo on tekijöiden mukaan jopa edellistä ”Rahaa palaa” -videota suurempi spektaakkeli. Tuhannet ihmiset ovat helmikuusta lähtien vaikuttaneet uuden kultaa pursuavan biisin ja videon syntyyn Kristal Recordsin verkkosivuilla osoitteessa www.kristalrecords.com.
Kristal on värvännyt mukaan “Kultaa”-biisilleen kovan luokan tekijöitä. Vierailevina tähtinä toimivat Stig, sekä reippaassa nosteessa oleva tamperelaisräppäri Majuri. Lisäksi näyttävällä musiikkivideolla nähdään mallimaailmasta tunnetut Sara Sieppi ja Sofia Ruusila-Nousiainen hyvin sensuelleissa tunnelmissa.
Tässä on Psyn uusi musiikkivideo: Gentleman
Gangnam Style hitistään tutuksi tullut Psy on nyt julkaissut uuden musiikkivideon.
Nähtäväksi jää kuullaanko tätäkin seuraavat puolivuotta kaikkialla.
Veljenpoikien uusi musiikkivideo arvostaa viikon parasta päivää!
Viime kesänä ”Suomineito”-biisillään tanssittanut Veljenpojat julkaisee tänään 12.4 uuden videon. Videossa risteilyllä keikkaileva bändi kertoo ”LKOP” (Luojan kiitos on perjantai) -biisillään perjantain ihanuudesta.
Biisi pohjustaa tulevaa summer up-risteilyä ja videolla nähdään myös joukko Suomalaisen räpin kovimpia nimiä (mm. Cheeck, Redrama, Brädi ja Mikael Gabriel).
Single julkaistaan 29.4.2013
Biisin tuotannosta vastaa MGI ja videon on ohjannut Saku Perintö.
Mies oli asentanut autoonsa erittäin tehokkaan subbarin – Katso video
Joskus subbarien asentaminen autoon saattaa mennä hieman liian naurettavaksi, kuten tällä videolla. Hyvä ettei naiselta sentään lähtenyt tukka päästä!
The Gambitin rottaräppi puree kansaan
The Gambitin reilu pari viikkoa sitten julkaistu Señorita-musiikkivideo on rikkonut jo 140,000 katsojan rajan YouTubessa. Samalla tuoreen singlen musiikkivideo on nopeasti noussut artistin uran tähän asti suosituimmaksi soolovideoksi.
Tarina señoritasta, rotasta ja sankarista on herättänyt puheita uudenlaisesta suomiräpistä, jota on kuvattu letkeäksi, rennoksi ja aurinkoiseksi.
Radio Gaalassa vuoden radio-ohjelmasta juuri palkitut NRJ:n Aamupojat kommentoivat lähetyksessään The Gambitin lunastavan uudella singlellään niitä lupauksia, joita hän on herättänyt musiikkipiireissä vuonna 2005 tekemästään debyytistä asti.
Katso Cheekin kyyneleet -biisin musavideo tästä!
Vihdoin on tullut kauan odotettu kyyneleet kappaleen musavideo. Videolla on Cheekin lisäksi laulamassa Sami Saari, jonka hieno ääni sopii loistavasti kertosäkeistöihin. Videon on ohjannut Petri Lahtinen.
Barack Obama laulaa Pokémonin tunnuslaulun – Katso video!
Barack Obama on Amerikan ensimmäinen tummaihoinen presidentti. Mies jakaa runsaasti mielipiteitä eripuolilla Amerikkaa, mutta hän on kuitenkin hoitanut virkansa hyvin.
Nyt Obamasta on tehty hauska video, johon on koottu hänen sanojaan eri puheista. Sanoista on kasattu kaikkien ihmisten tuntema Pokémonin tunnuslaulu.

