Aasialaiset ovat tunnestusti mestareita tekemään mitä hienoimpia ilotulitteita, joista tämä video on hyvä esimerkki. Räjähtäessään valtava raketti peittää lähes koko taivaan. Suomessa tällaisia ei tulla koskaan näkemään, sillä joka vuosi ilotulituslakeja ollaan kiristämässä.
Postaukset kategoriasta Viihde
”Kukkien elämää” video on kerännyt huimaa suosiota netissä!
VOROBYOFF PRODUCTION kuvasi upean videon kasvien puhkeamisesta kukkaan. Tapahtumaa oli nopeutettu reilusti, joka sai sen näyttämään maagiselta.
Oletko bilettäjien aatelia? Tässä on sinulle ainutkertainen mahdollisuus päästä unohtumattomalle risteilylle!

Kesällä 10-vuotista taivaltaan juhlinutta Summer Up -festivaalia jatketaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa omalla risteilyllä. Koko Summer Up brändin ideana on elää ympäri vuoden tuottaen useita tapahtumia huipentuen aina festivaaliin sekä risteilyyn. Summer Up -festivaalin tunnelman vetovoimaisuus houkuttaa nuoria ympäri Suomea ja se on myyty loppuun jo kahtena edellisvuotena. Pelkästään festivaali keräsi kesällä 30 000 kävijää kahden päivän aikana. Suosiosta kertoo nyt myös jälkitapahtumana toimivan Summer Up Cruisen loppuunmyyminen yli kaksi kuukautta ennen risteilyajankohtaa. Laiva irtoaa satamasta noin 3000 urbaanin musiikin bilettäjän täyttämänä.
Ensimmäinen Summer Up Cruise seilataan 4.marraskuuta Turku-Tukholma-Turku välillä liikennöivällä Silja Europalla. Risteilyllä esiintyvät Cheek, Jukka Poika, Petri Nygård, Redrama, Veljenpojat, Club Jamaica, DJ Komet, Taste, Spinny, Mista -S, Ou Snap DJ`s sekä DJ Double M. Risteilyisäntänä toimii Jussi Ridanpää ja ohjelmaa on tarjolla laivassa eri tapahtuma-alueilla, kuten RnB -allasbileissä, Coctail Loungessa ja kotimaisiin klassikoihin keskittyneessä Suomihiphop Pubissa
Oletko ilman hyttiä ja haluaisit juhlia kuin Kapteeni? Nyt siihen on mahdollisuus.
Summer Up Cruise on suomen ensimmäinen ja suurin urbaanin musiikin risteily ja se on tällä hetkellä loppuunmyyty.
Nyt sinulla on kuitenkin mahdollisuus olla Cruisen Kingi tai Prinsessa ja päästä 3000 muun bilettäjän seuraan hytissä, joka on vertaansa vailla. Huudettavana on Captain Suite Sviitti kahdelle hengelle Summer Up Cruise SUPER VIP oikeuksin. Paketti sisältää Sviitti hytin, kuohuvan yllätyksen porealtaassa, hedelmäkorin sekä kaiken kruunaa valtikka ja kruunuu, jotka odottavat bilettäjien aatelia.
Mene huutamaan itsellesi unohtumaton risteily osoitteesta: www.huuto.net/kohteet/summer-up-cruise-vip-sviitti
KILPAILU: 2 VIP-lippua legendaariselle GOOM-risteilylle!

Vivas.fi järjestää yhteistyössä GOOM-risteilyiden kanssa kilpailun, jossa arvotaan kaksi VIP-lippua GOOM 2013-risteilylle.
GOOMin 20-v synttäriristeilyllä tulee olemaan huippuohjelmaa, ällistyttävää meininkiä, parhaita artisteja sekä tietenkin GOOMaa ja estotonta opiskelijameininkiä. GOOM on siis juuri se ainoa oikea, jossa on pidetty hubaa jo vuodesta 1993 lähtien, GOOMin on kokenut tuona aikana jo yli 160.000 bailaajaa!
Suomalaiset huippuartistit ja dj:t takavaat, että tunnelma on korkealla jo ennen kuin ankkurit on nostettu ylös. Suomen suurin ja mahtavin opiskelijoiden risteily järjestetään nyt juhlavissa tunnelmissa GOOMempana kuin koskaan – ole nopea ettet jää rannalle.
GOOMilla esiintyy mm. Apulanta, Cheek, Stig, E*rotic sekä Aamupojat. Laivalla levyjä pyörittää mm. Dj Orkidea ja Mista S.
Arvottavaan VIP-pakettiin kuuluu 2-hengen hytti joko su (10.2.) tai ma (11.2) lähtevälle risteilylle.
Paketti sisältää hytin lisäksi kulkuoikeuden VIP-tiloihin laivassa, sekä pääsyn VIP-tilaisuuteen, missä tapaat varmasti jokaisen laivalla matkustavan merkkihenkilön.
Liput arvotaan 19.11. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja hänen nimensä julkaistaan sivuillamme.
- Tykkää meistä Facebookissa: Facebook.com/vivas.fi
- Täytä alla olevaan lomakkeeseen tietosi
- Tykkää ja jaa kilpailukuva Facebook-sivuiltamme (linkki)
HUOM! Et voi voittaa kilpailua ellet ole tykännyt Vivas.fi:stä Facebookisssa, ja jakanut sieltä löytyvää kilpailukuvaa!
[learn_more caption="Osallistu kilpailuun klikkaamalla tästä!"]
[customcontact form=2]
Emme luovuta tietojasi kolmansille osapuolille.
[/learn_more]
Hauska videokooste naisten hullunkurisimmista mokista – Katso ja naura!
Tämän videon naiset pääsevät valokeilaan mokailemaan sydämensä kyllyydestä. Luvassa on voltteja, kaatumisia, sekä epäonnistuneita tankotanssi suorituksia. Miehet älkää naurako liikaa, sillä pilkka saattaa jossakin vaiheessa osua omaan nilkkaan!
Maailma on mahtava paikka – Katso upea video!
Tämä video kokoaa yhteen ihmisten rakentamat ja luonnon luomat upeimmat paikat. Videosapienin tekemä video on herättänyt paljon huomiota ympäri maailmaa ja nyt se on tuotu jokaisen ihmisen nähtäväksi.
Neverland 2012 tulee – Näitä bileitä ei kannata missata!
Neverland 2012 on yhdeksäntuntinen minifestivaali, jossa nähdään samalla lavalla Suomen kovimmat elektronisen musiikin soittajat omissa genreissään sekä ulkomaan vieraita. Luvassa koko illan mittainen spektaakkeli, joka pitää nähdä alusta loppuun. Jokaisen DJn ja artistin keikka on höystetty oman näköisekseen erikoisefekteillä sekä visuaalisilla mausteilla.
Näissä bileissä esiintyy mm. Huippusuosittu Dj Orkidea ja Heavyweight DJ’s.
Neverland järjestetään Oulun Teatriassa 3.11.2012.
Tältä kuulostaa jään murtuminen – Katso hieno video!
Keväisin jäiden lähtiessä voi kuulla uskomattomia ääniä suurten voimien liikkuessa. Jään särkymisen kuulee selvästi ja sen ääni on kiehtova. Tämä video esittelee erään järven jäidenlähdöstä tulevat äänet.
Yksi vuosi tiivistettynä 40 sekuntiin – Katso upea video!
Erik niminen kuvaaja asetti kameransa vuodeksi samalle paikalle ja kuvasi kutakin vuodenaikaa. Tuloksena syntyi upea video, jossa yksi vuosi on tiivistettynä 40 sekuntiin. Nyt video kerää huimaa suosiota internetissä.
Tämän miehen tanssitaidot ovat aivan käsittämättömät – Katso uskomaton video!
Marquese Scott osaa tanssia häkellyttävän taitavasti. Miehen liikkeet ovat niin sulavat, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Videota katsoessa näyttää siltä, kuin mies leikkisi painovoiman kanssa, mutta todellisuudessa tanssitaidot ovat vuosien rankkojen harjoitusten tulos.
Kappale: Pumped Up Kicks – Foster The People
Seuraa miestä Twitterissä: https://twitter.com/officialwhzgud
