Kirjoittanut

Onko tässä suomen hauskin video?

Juhamatti Niskasaaren alien-taltiointi on ensimmäinen voittaja kesäkilpailussa, jossa etsitään Pohjoismaiden hauskimpia videoita. Joka toinen viikko Suomen katsotuin video palkitaan PS Vita -käsikonsolilla. Olisiko nyt sinun vuorosi pistää vielä paremmaksi ja päästä palkinnoille seuraavassa arvonnassa?

PlayStationin AntiBoredom-kilpailun katsotuin video kaikissa Pohjoismaissa oli viime viikolla kuopiolaisen Juhamatin tekemä video, jossa alien saunoo. Huumori taisi siis upota myös muualla, vaikka videon taustalla onkin perinteisen suomalaisia teemoja.

– Mietimme naiseni kanssa, mikä on Suomen tunnus. Sehän on sauna! Yritimme tehdä vähän pelottavan hauskan videon. Siispä Alien on sitten vatkaamassa taikinaa – saunassa.

Juhamatti saa palkinnoksi PS Vita -käsikonsolin.

– Tuntuu tosi hienolta! Kädet jo tärisevät, kun odotan, että pääsen pelaamaan. Pelaaminen alkaa varmasti Lego Batman 2: DC Super Heroes -pelistä ja jatkuu siitä sitten autopeleihin.

AntiBoredom-kilpailussa on kyse paitsi hauskoista videoista, myös muiden Pohjoismaiden haastamisesta. Syyskuussa jokaisessa maassa yksi video voittaa pääpalkinnoksi Sonyn tuotteita. Mitä enemmän maassa katsotaan videoita, sitä parempi on palkinto.

Vaikka Juhamatin video tyhjensikin pajatson viime kierroksella, tällä hetkellä Suomi on pahasti tappiolla hauskuusbarometrissä. Pistä siis pian paremmaksi ja lataa oma tylsyyttä torjuva videosi tästä linkistä.

0 0 102 21 heinäkuu, 2012 Yleinen heinäkuu 21, 2012

Kommentit