Uskomatonta, mutta totta. Australiassa sijaitseva eläinlääkäriasema sai viime viikolla varsin epätavallisen potilaan. Nimittäin 10-vuotiaan George-kultakalan, jolla oli todettu paha aivokasvain. Suurin osa olisi lopettanut kasvaimesta kärsivän lemmikkikalansa, mutta ei tämä herra, joka oli monen kymmenen kultakalan uskollinen omistaja. Hän vaati, että hänen rakasta George-kalaansa kohdeltaisiin aivan kuten muitakin eläimiä.

Hän sai tahtonsa läpi, ja George leikattiin seuraavana päivänä. 45 minuuttia kestävä leikkaus onnistui, ja kasvain saatiin poistettua. Nyt George elää taas onnellista kalan elämää sen 20 muun kultakalaystävänsä kanssa.

Leikkaus antoi mahdollisuuden Georgelle elää vielä jopa parikymmentä vuotta lisää.

George nukutettiin laittamalla se veteen, jossa on ketamiinia.

Sille laitettiin letku suuhun, joka pumppasi vettä kalan kiduksiin.

Leikkaus voitiin aloittaa. Se kesti 45 minuuttia.

Kasvain saatiin poistettua turvallisesti Georgen aivoista.

Kala laitettiin vesiämpäriin, jossa George alkoi pikkuhiljaa heräilemään.

Se alkoi jonkin ajan päästä uiskennella varovasti, ja omistaja sai viedä sen heti kotiin toipumaan.

Lähde: Facebook

Ikävä villitys on levinnyt maailmalla, missä lemmikkieläimiä värjätään erikoisien kokonaisuuksien aikaansaamiseksi. Esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa värjätyt eläimet kilpailevat keskenään.

Värjätyt eläimet saavat nyt jäädä varjoon, kun esiin astuvat kissat, joita EI olla värjätty. Nämä turkkien värivaihdokset ovat ihan mirrien omia. Ja hienoja ovatkin!

 1. Sydämen mallinen väriläikkä leuassa

Lähde

2. Kissa hauskalla kampauksella

Lähde

3. Kitler

Lähde

4. Valkoiset viikset

Lähde

5. Sydän 

Lähde

6. Pieni silinterihattu päälaella

Lähde

7. Kissa kaksilla kasvoilla

Lähde

8. Julkisuuteen nousseet kulmakarvat

Lähde

Lähde

9. Kissa ja kissa

Lähde

10. Lisää viiksiä

Lähde

11. .. Ja sydämiä

Lähde

12. Kissa, jonka selkää halaa apina

Lähde

Ihmiset ovat rakentaneet villieläimille erilaisia siltoja ja alikulkutunneleita, jotta tien ylittäminen olisi turvallista ja helppoa niille. Eläinsillat on tarkoitettu vain ja ainoastaan eläimille. Joissain maissa voi saada muutaman kymmenen euron suuruisen sakon, jos kävelee eläinsillalla. Eläimet voivat alkaa vierastaa siltaa, jos ne näkevät sen olevan ihmisen käytössä.

Tässä on kuvia kymmenestä erilaisesta eläinsillasta ympäri maailmaa.

1. Banffin kansallispuisto, Kanada

2. Alankomaat

3. Saksa

4. New Jersey, Yhdysvallat

5. Belgia

6. Montana, Yhdysvallat

7. Alankomaat

8. Eläinten alikulkutunneli, Kenia

9. Washington, Yhdysvallat

10. Banffin kansallispuisto, Kanada

Lähde: wherecoolthingshappen.com

 

Taas uutisotsikoissa törmätään koirien mielettömään uskollisuuteen.

3-vuotias tyttö oli karannut vanhempiensa huomaamatta ulos. Hän oli eksynyt kauas kotoaan, mutta onneksi tyttö ei joutunut olemaan yksin. Perheen Blue-koira oli nimittäin seurannut tyttöä, eikä ollut jättänyt häntä oman onnensa nojaan. Koira oli pitänyt tytöstä huolta, ja ottanut tämän nukkumaan sen lämmintä turkkia vasten.

Seuraavana päivänä pelastajat löysivät tytön ja koiran jonkin matkan päästä heidän talostaan. He olivat käpertyneinä toisiinsa, sekä molemmat olivat onneksi kunnossa.

Koira toi tytölle lämmön lisäksi turvaa, eikä pieni kolmevuotias joutunut olemaan yksin kylmässä yössä. Blue-koiran ja tytön välillä on perheen mukaan todella vahva side.

Kissat tiedettävästi nukkuvat paljon vuorokauden aikana. Ne eivät oikeastaan nuku koskaan kovin syvää unta, sillä takaraivossa on villieläimen pelko mahdollisesta saalistajasta joka yllättää. Sen vuoksi ne ovat väsyneitä, ja pystyvät lepäillä helposti koko päivän.

Shironeko (suom. valkoinen kissa) on nimetty Zen-mestariksi sen uskomattomien unenlahjojen ansiosta. Se nukkuu päivässä 24 tuntia, eli käytännössä koko ajan. Muista kissoista poiketen se myös taitaa nukkua melko syvää unta, sillä se ei herää juuri mihinkään.

No, kissat on kissoja, eikä omistajaa haittaa että Shironeko nukkuu niin paljon. Kissa on todella suloinen nukkuessaan, ja sen perusilme näyttää melko onnelliselta. Shironekon omistaja keksii kaikkea hassua sen nukkuessa, esimerkiksi laittaa sitä erilaisiin asentoihin tai lisäilee rekvisiittaa. Eikä Shironekoa haittaa, ainakaan sen ilmeestä päätellen.

Lähde: kagonekoshiro.blog86.fc2.com 

Via: boredpanda