Yökerhoissa on mukava viettää riehakasta iltaa kavereiden kanssa, mutta aina tulisi kuitenkin muistaa olla juomatta liikaa. Kokosimme tähän kuvakoosteeseen noloja ja hauskoja yökerhokuvia, jotka saavat helposti myötähäpeän ilmeen nousemaan kasvoille.

Lähteet: Reddit, Listcovery, Imgur

Kaunis ja pokkaa omaava nainen valitsi satunnaisia miehiä, joille meni antamaan hartiahierontaa. Nainen halusi yllättää miehet takaapäin, ja taisi onnistua siinä melko hyvin ainakin miesten ilmeistä päätellen.

Eihän tätä voinut pelkästään hierontaan jättää. Nainen myös ehdotti miehille kaikenlaista, puhelinnumeron pyytämistä unohtamatta. Hän saikin osalta miehistä numeron, kun taas toiset eivät olleet ajatuksesta yhtä mielissään.

Aikoinaan kun ei ollut soittimia, keksittiin matkia rumpujen sekä muiden soittimien ääniä suulla. Beatbox villitys alkoi 1980-luvulla ja jatkuu tähänkin päivään asti. Beatboxatessa kädet laitetaan yleensä suun eteen tehostamaan ääniä, ja usein boxaajilla on myös mikrofoni, minkä avulla äänet saadaan kuuluumaan kunnolla.

Beatboxaus on onnistunutta silloin, kun yleisö ei usko että ääni tulee ihmisestä.

Videolla Dave Crowe näyttää uskomattomat dubstep beatboxaus taitonsa. Hän on osallistunut myös Britain’s Got Talent kilpailuun vuonna 2008.

Douglas Bako omistaa upean äänen, eikä hän tarvitse soittimia luodakseen taitavaa lauluesitystä. Hän käyttää puhelinsovellusta nimeltä “Voice Jam” ja äänittää sen avulla omaa ääntänsä eri korkuuksissa päällekkäin. Kun taustasointu on tallennettu, Douglas voi laulaa sen tahdissa. Hän laulaa Ed Sheeranin kappaleen “Wayfaring Stranger”.

Myös Ed käytti samaa tekniikkaa kyseisessä kappaleessa, mutta ei sentään ihan pelkällä puhelinsovelluksella!

Harvemmin kala joutuu saman päivän aikana kalastetuksi, niellyksi ja tämän jälkeen vapautetuksi. Videolla mies ottaa kalastamansa kalan kassista, jonka jälkeen hän yrittää vapauttaa sitä.

Ahne lintu päätti kuitenkin iskeä kalaan kiinni ja yrittää niellä sitä. Onneksi nopea mies otti äkkiä intua nokasta kiinni, jonka jälkeen se kaivoi kalan linnun kurskusta ja päästi sen vapaaksi.