Silloin tällöin tulee ilmi tapauksia, joissa vihaiset isät tekevät tyttöjensä miesystäville jotakin harkitsematonta.

47- vuotias Helmut Seifert hermostui, kun hän sai kuulla alaikäisen tyttärensä seurustelevan 57-vuotiaan Philip Genscherin kanssa. Isä oli aluksi ottanut yhteyttä poliisiin ja yrittänyt saada heidät puuttumaan tytön uuteen suhteeseen. Kukaan ei kuitenkaan välittänyt tilanteesta, joten Helmut päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Isä marssi suoraan tytön miesystävän taloon veitsi kädessä ja leikkasi Genscheriltä pallit irti.

Philip meinasi kuolla verenvuotoon, mutta sai hälytettyä itselleen apua ajoissa. Miehen kivekset olivat kuitenkin turmeltuneet liian pahasti, joten hän joutuu pärjäämään loppuelämänsä ilman kiveksiään.

Tytön isää odottaa murhasyyte, ja hän varmasti miettii vankilassa oliko tämä kaikki todella sen arvoista. Seifert kuitenkin sanoo, että ei kadu tekoaan, sillä tyttären suojeleminen on hänelle kaikki kaikessa.

Lähde: Telegraph

Katusoittajat esiintyvät julkisella paikalla, yleensä kadulla tai torilla vapaaehtoista maksua vastaan. Soittimena voi toimia mm. kitara, huilu, harmonikka, huuliharppu, käsirumpu, sekä joskus he myös laulavat samalla. Katusoittajien työpäivä voi olla monien tuntien mittainen ja tulot vaihtelevat. Moni soittaa kadulla myös ihan vain harrastuksenaan. Videolla esiintyvä mies hämmästyttää ihmisiä tuottamalla musiikkia pelkillä vedellä täytetyillä laseilla.

 

Koirat ovat ihmisten parhaita ystäviä ja ne suojelevat omistajiaan loppuun saakka. Koiria voi myös kouluttaa tekemään erilaisia asioita ja tottelemaan käskyjä.

Tällä videolla näet erittäin hyvin koulutetun koiran, joka ymmärtää lähes täydellisesti ihmisen puhetta.

Tämä snapback saa levikset varmasti repeämään.

Kaipaako swagisi kohennusta? Tottakai kaipaa. Arvomme nyt muutaman kappaleen ehkäpä vuoden hienoimpia snapbäckejä. Tähän tyylikkääseen päähineeseen on pukeutunut mm. MäkGälis, Sini Sabotage sekä Brädi.

Hustle HKI on kaksipäiväinen tapahtuma, joka järjestetään tänä viikonloppuna Kampissa. Lavalle nousee mm. Grammy-voittaja Miguel, Riff Raff, JVG sekä Teflon Brothers.

Lippuja festareille voit ostaa Lippupalvelusta tai Tiketistä!

Osallistu arvontaan:

[contact-form-7 id=”12656″ title=”Yhteydenottolomake 1″]

Arvomme kaksi kappaletta Hustle HKI-snapbackia. Voittajat valitaan torstaina 18.7, ja palkinnot lähetetään postissa maanantaina 22.7.

Montrealin kasvitieteellinen puutarha esittelee yli 50 luomusta noin 20 maassa. Näyttelyn teemalla (Land of Hope) pyritään hämmästyttämään kävijöitä sekä parantamaan tietoisuutta miten tärkeää on säilyttää luonnon rikkaudet maapallolla. Mosaiculture on puutarhataidetta, jonka tarkoituksena on luoda ja tehdä eläviä taideteoksia pääosin kasveista ja värikkäistä lehdistä.

Puutarhataiteessa on tärkeää ottaa huomioon teoksen rakenne, kestävyys, värit sekä niiden muuttuminen vuodenajan mukaan.

1.

Terre-Mère-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

2.

Shanghai-MIM2013---Copyright,-Guy-Boily--

3.

Hamamatsu-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

4.

Beijing---MIM2013--Copyright,-Guy-Boily

5.

Hiroshima-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

6.

Edmunston-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

7.

République-de-Guinée-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

8.

Madagascar-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

9.

Belgique-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

10.

Californie-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

11.

Repentigny-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

12.

Belgique-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily-(2)

13.

Premières-Nation-MIM2013,-Copyright,-Guy-Boily

14.

Okinawa-MIM2013---Copyright,-Guy-Boily

15.

Ouganda-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

16.

Yemen-MIM2013-Copyright,-Guy-Boily

17.

Turquie-MIM2013---Copyright,-Guy-Boily

18.

Homme-qui-plantait-des-arbres-MIM2013--Copyright

19.

Shibuya-MIM2013---Copyright,-Guy-Boily

20.

Greenman-MIM2013-Copyright,-Guy-BOily

Lisätietoa osoitteesta: www.mosaiculturesinternationales.ca

Lähde: Twistedsifter