39-vuotias Kenichi Ebina on aasialaistaustainen tanssija, joka asuu Yhdysvalloissa. Mies esiintyi Amerikan Talent -ohjelmassa ja sai yleisön sekä tuomarit sanattomiksi. Kyseessä on Amerikan Talent -ohjelman kahdeksas tuotantokausi, mutta tällaista tanssiesitystä ohjelmassa ei ennen ole nähty.

Kenichi esitti robottia ja esityksen aikana taustalla soi robottiaiheinen taustamusiikki. Mies nuosi suoraan ennakkosuosikkien joukkoon lähes yliluonnollisella esityksellään, vaikka tuomarit aluksi olivatkin hieman skeptisiä miestä kohtaan.

Tony Drake on autistinen mies, joka on ollut sokea pienestä pitäen. Mies on rakastaa musisointia, jonka takia hän on erittäin lahjakas laulaja ja soittaja.

Mies pystyy ilmaisemaan itseään musiikin avulla parhaiten, joka ilmenee hyvin myös tämän videon aikana.

Justin Bieber on yksi tämän hetken kuumimmista artisteista ja myös useasti otsikoissa törttyilyjensä vuoksi. Valokuvaajat vainoavat laulajaa jatkuvasti, eikä hän saa olla missään rauhassa. Artisti on useasti ajautunut sanaharkkaan paparazzien kanssa heidän röyhkeän käytöksensä vuoksi.

Tällä kertaa Justin Bieber törmäsi paparazziin, sillä tämä ei suostunut liikkumaan pois edestä. Laulaja itse sanoo salaman sokaisseen hänen silmänsä, jonka takia hän ei nähnyt edessään ollutta ihmistä. Paikalle kutsuttiin myös ambulanssi, jotta tilanteeseen saatiin enemmän draamaa.

Autojen pesemisestä voi tehdä myös kaikkea muuta kuin arkista, kunhan on käyttämättä käsiään. Los Angelesiläinen tyttöjengi “HotGirlsLA” päätti kokeilla tätä temppua ja vielä bikineissä. Miespuoliset naapurit eivät varmasti olleet asiasta pahoillaan!

“Pesemme autoja kaikilla muilla ruuminosilla paitsi käsillä… Se vaatii paljon taitoa ja päättäväisyyttä, mutta saamme työmme tehtyä!”

Uskaltaisitko pitää tällaista jättiläistä lemmikkinäsi? Käärme saa asua kyseisen naisen kotona melko itsenäisesti ja se käy säännöllisesti myös kylvyssä.

Käärmeen omistaja oli opettanut tämän jättiläisen avaamaan ovia itse, jotta hänen ei tarvitse olla jatkuvasti vahtimassa käärmettä. Toivottavasti käärme ei päätä joku yö hiipiä naisen makuuhuoneeseen ja napata tätä suupalaksi.

Pyton on jättiläiskäärmeiden heimoon kuuluva alaheimo. Monet pytonlajit voivat kasvaa yli 5 metriä pitkiksi.