Jotkin tytöt hullaantuvat jossain vaiheessa nuoruuttaan japanilaiseen anime-tyyliin. Videolla tyttö laulaa tuntemattoman biisin japaniksi ja kuuntelijat saavat suojata korvansa.


18- Vuotias CammyDee artisti nimeä kantava poika on saanut käsittämättömän syytteen Facebookkiin ja Youtubeen laittamastaan räppivideosta. Poika laulaa kappaleessaan Bostonin pommi-iskusta, sekä haukkuu Valkoista taloa liittovaltion kauhistukseksi.

Syytteissä pojan sanotaan olevan vastuussa vakavasta terrorismirikoksesta ja hänen sanotaan olevan uhka valtiolle, joka tarkoittaa pahimmillaan 20 vuoden vankeusrangaistusta. Ihmiset ovat tällä hetkellä raivoissaan poikaa uhkaavasta tuomiosta, sillä hän on vasta lapsi eikä voinut ymmärtää tekonsa seurauksia. Voit lukea lisää, sekä auttaa Cameron D’Ambrosiota klikkaamalla tästä linkistä!

Pojan biisin sanoitukset eivät sisältäneet tiettyyn asiaan tai ryhmään kodistuvaa uhkaa, eikä valtiolla ole todisteita siitä, että artisti suunnittelisi väkivaltaista tekoa johonkin.


Pienet lapset oppivat asioita uskomattoman hyvin, sillä ne tutkivat ja ottavat selvää kaikesta mikä niitä kiinnostaa.

Mia Grace niminen tyttö pitää erittäin paljon Marvelin supersankareista. Tyttö osaa vastata oikein lähes jokaiseen Marveliin liittyvään kysymykseen, joita hänen isänsä esittää.


14-vuotias Tina hallitsee kitaran soiton paremmin kuin hyvin. Videolla tyttö soittaa Van Halenin vaikean “Eruption” soolon lähes täydellisesti.

Kerroimme aikaisemmin Axen huikeasta Apollo -kampanjasta, joka tarjoaa kilpailuun osallistuneille ihmisille mahdollisuuden päästä avaruuteen. Teemu Lyly on yksi suomalaisista, joka yrittää tosissaan päästä avaruuteen, sillä häntä universumi on aina kiehtonut.

Vivas.fi haastatteli Teemua kampanjaan, sekä maailmankaikkeuteen liittyvillä kysymyksillä:

Miksi lähdit mukaan Axeapollo -kampanjaan?

“Tutustuin Axe Apollo -kampanjaan, kun eräs ystäväni nosti asian esille kaveriporukassamme. Kampanja vaikutti todella mielenkiintoiselta, koska olen aina toivonut pääseväni avaruuteen. Avaruuden laajuus tarjoaa ihmismielelle enemmän ajateltavaa, kuin mitä yhden elämän aikana ehtii pureskella.

En uskaltanut heti liittyä mukaan, koska arastin kampanjan mahdollisesti mukanaan tuomaa julkisuutta. Naisystäväni on kuitenkin tuntenut minut kauan ja hän osasi rohkaista minua oikealla tavalla: eihän omaa unelmaa ja tällaista tilaisuutta voi jättää väliin.”

Teemu astronauttina

Uskotko, että tulevina vuosikymmeninä kuussa asutaan?

“En usko, että Kuussa on pysyvää asutusta tulevina vuosikymmeninä. Uskon kuitenkin, että Kuuhun tullaan rakentamaan tulevien vuosikymmenten aikana asuntovaunumatkailua muistuttava asumisratkaisu, joka mahdollistaa melko pitkäaikaisen oleskelun ja tutkimustyön tekemisen Kuussa.

Näen, että Kuun asuttamisen suurin haaste on veden riittävyys. Kun Maa käy tulevaisuudessa ihmisille ahtaaksi, ei vesipulaa tultane pakenemaan Maan ulkopuolelle – ei ainakaan ennen kuin sieltä löydetään vettä ;)”

Mitä mieltä olet maapallon ulkopuolisesta elämästä?

“Uskon, että maapallon ulkopuolelta löytyy elämää. Tarkoitan siis sitä, että uskon maapallon ulkopuolelta löytyvän elämää yli 50 % todennäköisyydellä. Maailmankaikkeudessa on niin uskomattoman paljon aikaa, materiaa ja erilaisia elämälle suotuisia lämpö- paine- ja muita olosuhteita, että minun on vaikea kuvitella, ettei sellainen cocktaili tuottaisi elämää Maapallon ulkopuolella.”

Jännittääkö ajatus avaruuten matkustamisesta?

“Jännittää! Olen aivan innoissani, ja pelkkä ajatuskin avaruuteen matkustamisesta saa sydämeni lyömään tuhatta ja sataa. Tämä on minulle todella iso juttu!”

Kuinka läheisesi ovat ottaneet tempauksesi vastaan?

“Paljon on tullut tsemppiä ja kannustusta, mistä olen äärettömän kiitollinen 🙂 Erityisesti naisystäväni on tukenut minua, vaikka häntä vähän jännittääkin Axe-tuotemerkiin liittyvä maine. Vitsailin, että hieraisen dödöä kainaloon ja otan hänet sen avulla mukaani avaruuteen.

Tuntuu mahtavalta, kun ystävät rekrytoivat tuttaviaankin äänestämään tai tulevat metrossa taputtamaan olalle, että “hieno juttu, kun haet astronautiksi” ja että “toivottavasti pääset jatkoon”. Läheisteni tuki on nostanut tämän kampanjan merkityksen ja mieleni termosfääriin asti! Toivottavasti kroppa seuraa perässä ;)”

Tästä näet Teemun Facebook sivut

Äänestä mies voittoon klikkaamalla tästä!