Formulakuskit vaativat äärimmäistä reaktiokykyä, jotta he pystyvät reagoimaan nopeissa tilanteissa. 19-vuotias Formula 2 sarjaa ajava Dino Zamparelli näytti taitonsa kovassa rankkasateessa ajaetussa kilpailussa.

Videolla näkyvyys on erittäin huono ja yhtäkkiä miehen eteen tulee auto. Nuori kuski väistää tilanteen uskomattoman hyvin ja pääsee jatkamaan kilpailua.

Pianonsoittotaitojen kehittäminen vaatii paljon keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Tämä video opettaa sinut soittamaan pianoa, eikä harjoitteluun kulu kuin muutama minuutti.

Uusilla taidoillasi voit varmasti hurmata partnerisi ja kertoa soittaneesi pianoa pienestä pitäen.

Isät rakastavat tyttäriään suuresti ja heille on uskomaton ilo nähdä tyttärensä häissä elämänsä miehen kanssa. Valitettavasti kaikki haaveet ja toiveet eivät elämässä toteudu, ellei keksi hyviä ratkaisuja.

Videolla kuolemansairas isä on erittäin pahoillaan ja surullinen siitä, että hän ei pääse osallistumaan tytön tulevaisuudessa pidettäviin häihin. Siispä viisas tyttö sai loistavan idean järjestää leikkihäät, joka kuvattiin myös videolle. Tyttö laittautui “häitä” varten kauniiksi ja pukeutui upeaan mekkoon. Isä oli tapauksesta erittäin liikuttunut ja onnellinen.

Todellisuudessa tyttö ei ole edes vielä kihloissa, mutta teko oli isän kannalta uskomattoman koskettava.

Kaikkien ihmisten ja eläinten tulisi ottaa mallia koirista. Koirat heiluttavat häntäänsä ja pyrkivät etsimää elämästä positiivisia asioita. Lisäksi koirat ovat lojaaleja omistajilleen, sekä pitävät seuraa heille päivittäin.

Videon kissa oli tylsistynyt elämäänsä, joten se päätti kokeilla miltä tuntuisi elää kuin koira. Kissan uusi elämäntyyli on tullut pysyäkseen ja eläin ei koskaan ole ollut näin iloinen.

Kiinassa monet paikat ovat täynnä ihmisiä ja pääsyä esimerkiksi kauppakeskuksiin saattaa joutua odottamaan useita tunteja. Metroissa ihmiset ängetään väkisin sisään, jotta kaikki mahdollinen tila saadaan käytettyä hyväksi.

Toisin sanoen mikäli sinulla on ahtaanpaikan kammo emme suosittele Kiinaan matkustamista. Tällä videolla näet millaista menoa kiinalaisessa vesipuistossa on. Vesi ei varmasti ole kovinkaan puhdasta, sillä eiväthän keskellä kelluvat ihmiset pääse käymään edes vessassa.