Optinen harha johtaa näköaistin suoraan jonnekin pöpelikköön – silmä näkee sellaista, mitä ei ole olemassa.

Videolla pyörii mustavalkoisia kuvioita. Katseen pitää keskittyä tuijottamaan keskelle ruutua, jossa näkyy kirjaimia. Noin minuutin jälkeen katseen saa nostaa ruudulta, jolloin seinät ja kaikki, mitä katsot, näyttää pyörivän. Kuten videossakin on mainittu, harha ei ole vaarallinen eikä se myöskään kestä kauaa.

Eläimillä on välillä tylsää kotona, joten ne kiusaavat toisiaan ajan että aika kuluisi nopeammin. Videolla tylsistynyt apina alkaa kiusaamaan kissaa. Tuloksena syntyy hellyyttävä tappelu, jossa voittajalla ei ole väliä.


Kykyjenetsintäkilpailussa nähdään silloin tällöin uskomattomia lauluesityksiä, jotka saavat ihon kananlihalle. Tämä video on siitä hyvä esimerkki, sillä hollantiesmies saa kaikki 4 tuomaria kääntymään heti ensimmäisen laulun sanan aikana.

Tämän jälkeen alkoikin tuomarien taistelu siitä, kuka saa tämän lahjakkuuden omaan talliinsa.

Parkkipaikoilla on usein ahdasta ja muiden autojen varominen on tärkeää. Tämän videon tapauksessa kuski ei kuitenkaan tehnyt parkkipaikalta lähtemistä kaikkein helpommaksi.

Kuski kiertelee ja kaartelee eri parkkiruuduissa, kunnes lähtö onnistuu. Noloa tilanteessa oli se, että talon seinässä sattui olemaan valvontakamera.

Mocha niminen suloinen puudeli on oikea lahjakkuus. Mochan omistaja oli nimittäin opettanut koiran soittamaan sähkökitaraa hänen kanssaan. Oppi oli nähtävästi mennyt hyvin perille, ja koira soitti mukana parhaansa mukaan.

Ehkä parin vuoden päästä Mocha osaa soittaa jo yksin, mutta toistaikseksi saamme ihailla tätä söpöä musiikin lahjakkuutta omistajansa ohjaamana.