Lääkärissä käynti ei koskaan ole se kaikista mieluisin asia, jota voi kuvitella. Silti lääkärissä täytyy käydä, jotta elämää voi jälleen jatkaa terveempänä.

Tämä koira yksinkertaisesti vihaa eläinlääkäreitä – huvittavaa videossa oli mielestäni se, että tilanne muistuttaa aivan 5-vuotiasta minua neuvolassa.

60-kiloista bullmastiffia ei ole kuitenkaan niin helppo pidätellä kuin esimerkiksi pientä lasta. Koira päättikin järjestää melkoisen esityksen, kun hoitajat yrittivät antaa sille lääkettä.

Videota katsoessa on vaikea olla nauramatta, kun hoitaja lähtee liikkumaan koiran mukana pitkin huonetta.

Koira-, kissa- ja eläinvideot yleisesti ovat internetin suola. En edes pysty laskemaan kuinka monta kertaa olen nauranut katsoessani hullunkurista videota Youtubesta.

Eläinten viattomuus ja aitous on asia, jota ei voi olla arvostamatta – onneksi eläinten omistajat ovat kuvanneet osan tapahtumista videolle.

Ja sitten asiaan…

Tämä koiravideo on ehdottomasti yksi internetin suosituimmista eläinvideoista. Se on kuudessa vuodessa kerännyt 190 miljoonaa katselukertaa.

Video kertoo koirasta, joka “keskustelee” isäntänsä kanssa ruoasta.

Voit katsoa hulvattoman pätkän alapuolelta:

Yhdysvalloissa on satojatuhansia miehiä ja naisia, jotka ovat komennuksella eri puolilla maailmaa.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että Yhdysvalloissa on tuhansia koiria, jotka odottavat kovasti omistajansa paluuta. Komennukset kestävät yleensä kuukausia tai jopa vuosia, mutta tuntuu silti koirat tunnistavat omistajansa lähes välittömästi.

Tällä videolla näemme todella liikuttavan hetken, kun komennukselta palannut sotilas on piiloutuneena viltin alla. Kotiin saapunut koira ei aluksi ymmärrä mistä on kyse, kun kodissa tuoksuu kauan poissa olleelta omistajalta.

Lopulta koira löytää rakkaan ystävänsä ja onnea on vaikea kuvailla sanoin.

Katso video alapuolelta:

Koirilla tuntuu olevan parempi muisti kuin kukaan osaa arvatakaan ja siksi juuri tämänkaltaiset jälleennäkemiset ovat niin koskettavia.

Christina Baez oli armeijan palveluksessa ulkomailla yhteensä vuoden ajan, jonka seurauksena hän oli joutunut jättämään koiransa, Lailan, kotiin.

Koira kaipasi omistajaansa kovasti, vaikka se olikin hyvissä hoivissa. Koira ei kuitenkaan osannut aavistaa, että tilanne tulisi muuttumaan eräänä ainutlaatuisena päivänä, kun Christina palasi palveluksesta.

Voit katsoa oheiselta videolta mitä tapahtuu, kun Laila ja Christina tapaavat uudestaan.

Eläimet osaavat tehdä yllättävän nokkelia piloja, jonka jälkeen ne poistuvat “viattomasti” pois paikan päältä.

Pöllöt ovat perinteisesti yöeläimiä, jonka vuoksi ne torkkuvat päivisin.

Eräs henkilö oli nähnyt talonsa katolla kaksi pöllöä, jotka olivat päiväunilla. Yhtäkkiä toinen linnuista herää ja tuntee pientä painetta mahassaan – lintu päättää sen kummempia miettimättä päästää kaiken ulos ja vieressä oleva kaveri ei varmasti ole tilanteeseen tyytyväinen.

Voit katsoa todella huvittavan tilanteen alapuolelta!