Tiedättekö ne hupaisat koiravideot, joissa koirilla näyttäisi olevan ihmisen kädet? Esimerkiksi siis, koira istuu paita päällä pöydän ääressä, pöydällä on ruokalautanen, ja koira syö siitä “käsillään”.

Noh. Sehän näyttää hirmu helposti tehdyltä videolta. Että ei tarvita muuta kuin koira, kädet ja videokamera.

Mutta ei ole helppoa se. Toimittajamme Henriikka Rönkkönen teki yhdestä tällaisesta onnistuneesta koiravideosta jutun Vivakseen ja päätti kokeilla itse samaa kotonaan kahden koiransa kanssa. Tällä videolla näkyy siis, miten tämä homma voi mennä juuri niin kuin ei pitäisi. Pääosassa esiintyy 7-vuotias dobermanni Tipu ja 5-vuotias dalmatialainen Dada.

Video julkaistiin alun perin Henriikan blogissa.

 

 

Pakistanilainen Aitizaz Hasan nousi lööppien keskelle tammikuussa, kun hän teki uskomattoman sankariteon koulukavereidensa puolesta. Hän pelasti satoja ihmishenkiä olemalla rohkea, sekä puuttumalla pelottavaan ja uhkaavaan tilanteeseen.

Aitizaz oli matkalla kouluun 9. tammikuuta, kun koulun portilla hän törmäsi noin 30-vuotiaaseen mieshenkilöön. Mies oli pukeutunut koulupukuun ja odotti selvästi pääsyä koulun tiloihin. Yksi oppilaista huomasi miehessä sytytyslangan, joka oli liitettynä vaatteiden alla olevaan pommiliiviin. Oppilaat lähtivät juoksemaan henkensä edestä kohti koulua, paitsi Aitizaz.

Aitizaz kamppasi ja kaatoi pommimiehen, joka oli matkalla kouluun räjäyttämään itsensä. Pommi räjähti voimakkaasti siihen kohdistuneesta iskusta, ja tappoi välittömästi liiviä kantaneen miehen. Aitizaz loukkaantui vakavasti, ja menehtyi myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin.

Ilman Aitizazia itsemurhaa suunnitellut mies olisi päässyt koulun sisätiloihin, ja räjäyttänyt itsensä siellä. Pommi oli niin voimakas, että olisi asettanut noin tuhat oppilasta hengenvaaraan.

Mursu on suurikokoinen nisäkäs, jota tavataan Pohjoisella jäämerellä. Urokset painavat jopa 1 500 kiloa ja kasvavat 4,5 metrisiksi. Sekä uroksilla että naarailla on yläleuassa jopa lähes puolen metrin mittaiset syöksyhampaat.

Videolla näet erittäin hyvin koulutetun mursun, joka matkii kouluttajansa liikkeitä. Yleisön innostamana eläin alkaa myös tekemään vatsalihaksia.

16-vuotias Ashleigh ja hänen koiransa Pudsey ovat olleet erottamaton parivaljakko siitä asti, kun tyttö sai koiran syntymäpäivälahjaksi 11-vuotiaana.

Ashleigh on kouluttanut koiransa hyvin, nimittäin Pudseysta on kasvanut loistava tanssija! Kaksikko loisti Britain’s Got Talent -ohjelmassa pari vuotta sitten, ja he saivat yleisön sekä tuomarit haltioihin esityksellään.

 

 

Seuraavaksi tulet näkemään upeita kuvankauniita naisia kisaamassa keskenään. Se, mikä näissä missikisoissa saattaa hämmentää katsojaa on, että kaunottaret ovat syntyjään miehiä.

Ladyboy on biologisesti mies, mutta tuntee henkisesti olevansa enemmän nainen. Osa ladyboysta on tehnyt sukupuolenkorjausleikkauksen. Thaimaa on tunnettu näistä kaunottaristaan, ja se onkin maana kaikkein suvaitsevin hyväksymään tämän kolmannen sukupuolen.

Lähde: 9GAG