Suurinosa ihmisistä käy kesäisin festareilla juhlimassa ja katsomassa lempiartistejaan. Suureksi ongelmaksi muodostuu yleensä se, kun kaveri hukkuu väkijoukkoon, eikä puhelimen avulla saa yhteyttä suuren väkimassan keskellä.

Pepsin Friend Finder auttaa tässä tapauksessa loistavalla tavalla, sillä se ohjaa sinut kaverisi luokse. Sinun täytyy vain ladata Pepsin appi ja festareiden juhlistaminen kavereidesi kanssa on taattu! Laitetta kokeiltiin Lontoon Wireless Festivaaleilla ja ihmiset tykästyivät ideaan välittömästi.

Tiffany on pienestä pitäen sairastanut pigmenttihäiriötä ja tämän vuoksi erottunut muista lapsista. Tyttöä kiusattiin ja haukuttiin muun muassa dalmatialaiseksi.

“Väsyin siihen, että kaikki aina tuijottivat ja pitivät minua jotenkin erilaisena. Minulle sanottiin, että voisin mennä treffeille ja käyttää iskurepliikkinä sitä, että olen selvinnyt tulipalosta ja sen vuoksi ihoni näyttää tältä.”

 

 Tiffany löysi ensimmäiset läikät polvistaan hänen ollessaan 7-vuotias.

“Ollessani äitini kanssa ruokakaupassa 11-vuotiaana sain kuulla eräältä mieheltä sairastavani pigmenttihäiriötä eli vitiligoa.”

Tiffanyn vanhetessa hän sai läikkiä enemmän ja enemmän. Lopulta muut huomasit ne ja alkoivat tuijottaa ja nimitellä tyttöä. Häntä haukuttiin dalmatialaiseksi ja häneltä kysyttiin, onko hän ottanut aurinkoa puun alla.

“Otin todella voimakkaita suihkurusketuksia peittääkseni läikät. Lisäksi pukeuduin peittäen koko ihoni, jotta läikkiä ei huomaisi. Eräänä päivänä sain kuitenkin tarpeekseni ja päätin olla ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen.”

Tiffany haluaa, että ihmiset tulevat kysymään, mikä hänen ihossaan on, ennen kuin he tekevät ilkeitä ja aivan perättömiä johtopäätöksiä.

Tässä Tiffanyn tatuointi, joka suomennettuna tarkoittaa: “Sen nimi on Vitiligo.” 

Tatuoinnin ottamisen jälkeen ihmiset ovat lopettaneet kiusaamisen. Stiffanyn itsevarmuus on myös kohentunut  ja hän haluaa muistuttaa samoista oireista kärsiviä ihmisiä olemaan rohkeita ja avoimia.

Via: Buzzfeed

Jäävuorisalaatin kannan poistaminen sujuu  hyvin veistä käyttäen, mutta tällä videolla nähtävä niksi on vielä helpompi ja nopeampi. Sinun ei tarvitse tehdä muuta, kuin ottaa salaattikäärö käteen ja paiskata se leikkuulautaa vasten kanta edellä.

Tämän jälkeen käännä salaatti ja poista kanta sormiesi avulla.

Ampias, ja mehiläispesät saattavat pahimmillaan olla todellisia riesoja, kun ulos ei enää uskalla mennä ilman pistoksen pelkoa. Onglemiin on kuitenkin aina tarjolla ratkaisu, kunhan vain jaksaa hetken aikaa pohtia.

Nuorimies oli ihmetellyt, kun pikku hiljaa hänen talonsa ympärillä oli alkanut lennellä enemmän ja enemmän mehiläisiä. Hetken päästä hän tajusi, että niillä on pesä seinien välissä ja jotain täytyy tehdä mahdollisimman pian.

1. Sen seurauksena hän päätti soittaa ammattilaisen paikalle arvioimaan tilannetta.

2. Paikalle tullut mies huomasi, että mehiläiset olivat rakentaneet pesänsä miehen sisäseinän ja ulkoseinän väliin.

3. Tämän jälkeen alkoi projekti, jonka päämääränä oli saada noin 50 tuhatta mehiläistä elävänä pois talosta.

4. Huone päällystettiin ja suojattiin, jotta mehiläiset eivät pääsisi piiloon muualle ja, jotta huone ei sotkeentuisi.

5. Tämän jälkeen seinään tehtiin suuri reikä, jotta mehiläisiin päästäisiin käsiksi.

6. Siinä se on. Työmiehen mukaan pesä on noin 8 kuukautta vanha.

7. Tämän jälkeen pesän ympäristöön levitettiin savua, jonka tarkoitus on rauhoittaa mehiläisiä.

8. Miehet imuroivat kaikki mehiläiset suureen laatikkoon.

9. Mehiläiset eivät vahingoittuneet tämän prosessin aikana.

10. Kennot olivat rivissä pesässä ja ne irrotettiin hellävaraisesti yksitellen.

11. Kennot sisälsivät runsaasti hunajaa ja mehiläisentoukkia.

12. Kaikki mehiläiset pääsivät kuvassa näkyvään laatikkoon.

13. Mehiläiset oli vietävä nopeasti ulos, sillä laatikon lämpötila nousi todella korkeaksi ja tukahtuminen uhkasi niitä.

14.  Kaiken kaikkiaan koko projekti kesti noin 5 tuntia. 95% mehiläisistä selvisi ja ne vietiin turvallisesti mehiläisfarmille jatkamaan elämäänsä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kuvat: Youtube

Via: Reddit.com

Aarrejahti on lapsille mieluisinta puuhaa ja yleisin tapa on etsiä aarretta sateenkaaren alta. Joskus aarre saattaa kuitenkin löytyä huomattavasti lähempää. Yhdysvaltalainen pariskunta löysi ostamastaan talosta jotakin todella yllätyksellistä ja salaperäistä.

Pariskunta muutti taloonsa 2 vuotta sitten ja oli vihdoin päässyt aloittamaan keittiöremontin. Remontin aikana mies ja nainen löysivät kassakaapin lattiasta, joka tuli esiin, kun kivilaattoja purettiin. Talolla oli aiemmin ollut 6 eri omistajaa, mutta onneksi kassakaapin sisältö ei kuulunut edelliselle omistajalle, joka rakasti kissoja ja tupakointia.

“Kun muutimme taloon löysimme ensiapukaapista kassakaapin numerokoodin. Emme kuitenkaan tienneet, mihin se oli tarkoitettu, mutta onneksi säästimme sen. Kokeilimme koodia löytämäämme kassakaappiin ja muutaman kymmenen yrityksen jälkeen kaappi aukesi!”

Pariskunta ei uskonut, että kaapissa olisi mitään merkittävää.

Kassakaapissa oli 51 080 dollaria. Seteleistä suurinosa oli 100 dollarin seteleitä.

Laatikossa oli myös vanha “James E Pepper” -viskipullo.

Viskipullon sinetti oli edelleen ehjä ja leimasta selvisi, että pullo on 1960-luvulta. Viski osoittautui todelliseksi harvinaisuudeksi.

Kaapista löytynyt kirja ja valokuva ovat edelleen suurin mysteeri pariskunnalle. Nainen ja mies kertovat, että he eivät ole mitään aarteenmetsästäjiä, mutta sivut 1, 7, 11 ja 14 sisältävät selviä vinkkejä, jotka ovat kytköksissä toisiinsa.

Ensimmäisen valokuvan takana on viesti, jossa lukee: “Alan, minulla on kirja, joka sinun täytyy lukea. Olen alleviivannut muutaman avainkohdan. Terveisin, ystäväsi Vincent.”

Sivu 7 –  Aluksi “Arizona” lappu näytti vain kirjanmerkiltä, mutta siihen olikin merkitty x-kirjaimella “Mesa” niminen paikka, joka sijaitsee lähellä Phoenixiä.

Sivulla 7 oli myös vihje: “One way of looking at the world as a whole is by means of a map, that is to say, some sort of plan or outline that shows where various things are to be found.”

Sivu 11 – Kuva jostakin vanhasta rakennuksesta ja alleviivattu teksti, jossa luki: “There yielded such fruitful results.”

Rakennuksesta otetun valokuvan takana oli toinen vihje: “Where one tree becomes three” – Viesti luultavasti tarkoittaa valokuvassa vasemmalla näkyvää puuta.

Pariskunta pyysi ihmisiä ottamaan heihin yhteyttä, mikäli joku tunnistaa kuvassa näkyvän paikan.

Sivu 14 – Jälleen uusi vihje: “Most Modern Readers will be reluctant to believe that perfect happiness is attainable by methods of which their modern world knows nothing.”

Ja lopulta löytyi vielä bingokortti, johon ei ollut mitään järkevää selitystä. Pariskunta epäili, että kyseessä olisi koodi toiseen kassakaappiin, mutta valitettavasti he eivät ole löytäneet sitä vielä.

Pariskunta ei ole vielä päättänyt, mitä he aikovat tehdä rahoilla, mutta jos he löytävät Alanin, niin he kertoivat palauttavansa rahat. Viskipullon mies ja nainen kuitenkin pitävät itsellään, sillä molemmat tunnustavat olevansa suuria viskin ystäviä.

Kuvat: Imgur

Via: Reddit