Isaiah Bird on aivan tavallinen poika lukuunottamatta yhtä poikkeusta. Isaiahilla ei ole jalkoja ja hän joutui syntyessään kodittomaksi. Poika halusi aina urheilla ja löysi itselleen lajin, jossa hän oli hyvä. Bird adoptoitiin myös uuteen perheeseen, jossa sillä on rakastava äiti. Tällä hetkellä Isaiah kilpailee turnauksissa ja on voittanut useita kisoja. Hän toimii inspiraation lähteenä monille nuorille ihmisille, jotka kärsivät samankaltaisista ongelmista.

Onneksi esteet on tehty ylitettäväksi ja tämä 6-vuotias poika on siitä mieletön esimerkki. Isaiah myös automaattisesti muistuttaa, että omat suurelta tuntuvat ongelmat ja asiat eivät välttämättä olekaan niin valtavia miltä ne tuntuvat.

Mikä onkaan mukavampaa kuumalla kesähelteellä kuin pulahtaa veteen ja lillua siellä tovi jos toinenkin? Ei mikään. Sen takia tämä niksi on loistava, vaikkakin se vaatii hieman kädentaitoja ja ylimääräistä puutavaraa.

Saksalaisen miehen Torben Jungen pihalla loijui käyttämättömiä puulavoja. Hän päätti tehdä niillä jotain, mikä virkistäisi koko perhettä. Hän kasasi lavat ympyrän muotoon, naulasi ne kiinni toisiinsa, peitti sisäpinnan ja koristeli ulkopinnan. Sitten hän otti letkun käteen ja täytti viritelmänsä vedellä. Siitä syntyi uima-allas!

Mies asetteli lavat pressun päälle ympyrän muotoon.

Hän tuki liitoskohdat naulaamalla niihin laudanpätkät ja veti ympärille vielä kiristyshihnan.

Pohjalle ja reunoille hän asetteli pehmusteiksi pyyhkeitä.

Päälle vielä pressu, joka pitää veden sisällään…

… ja ulkopuoli sai kauniin pinnan.

Ja ei muuta kuin vettä sisään!

Kyllä passaa.

Lähde: Torben Jung

Välillä vastaan tulee tilanteita, kun pienet vinossa olevat esineet tai asiat alkavat ärsyttämään aivan tajuttoman paljon. Mikäli äskeistä lausetta lukiessasi ajattelit “no niinpä”, et luultavasti tule selviämään tästä kuvakoosteesta ilman hermojen kiristymistä. Alla olevissa kuvissa on nimittäin kaikki mennyt juuri niin kuin ei pitäisi mennä.

Onnea matkaan!

 

1.


Lähde

2.


Lähde

3.


Lähde

4.


Lähde

5.


Lähde

6.


Lähde

7.


Lähde

8.


Lähde

9.


Lähde

10.


Lähde

11.


Lähde

12.


Lähde

13.


Lähde

14.


Lähde

15.


Lähde

16.


Lähde

17.


Lähde

18.


Lähde

19.


Lähde

20.


Lähde

Katso myös: OSA 1

Mäkäräiset ovat todellinen riesa kesäisin. Ne ovat todella pieniä ja pääsevät puremaan lähes jokaisesta paikasta (myös vaatteiden alta). Ruotsista kotoisin oleva Anna Rosenberg keksi loistavan metodin, jolla kyseisistä kiusankappaleista pääsee eroon. Hän laittoi vinkin Facebookiin, jossa se on saanut jo yli 24 tuhatta jakoa.

Tässä ohjeet:

1. Aseta grillibriketit ympyrän muotoiseen kuvioon grillin pohjalle niin, että rinkulan päädyt eivät kuitenkaan kosketa toisiaan. Sen jälkeen sytytä briketit toisesta päästä.

2. Laita grillin ilma-aukko alhaalta kiinni ja jätä päällinen ilma-aukko hieman auki, jotta tuli saa happea.

3. Öljyä grillin kansi ruokaöljyllä.

4. Lopuksi laita kansi kiinni ja anna mäkäräisten tulla. Parhaan tuloksen saa, kun ei sada tai tuule hirveästi. Voit myös kokeilla, mikäli sama metodi toimii myös hyttysiä vastaan.

Kuvassa grillibriketit oikein aseteltuna kahdessa kerroksessa.

Tältä grilli näyttää seuraavana aamuna.

Lähde: Facebook

Salvador-lehmä eli nuoren elämänsä maatilalla lypsylehmänä. Sieltä se olisi päätynyt lihoiksi, ellei tämä ystävällinen perhe olisi ottanut Salvadoria omalle farmilleen. Nykyään sen elämä on aika iisiä ja ihanaa. Se tykkää makoilla nurmella perheen koiran kanssa ja ihmistenkin, sillä heiltä saa rapsutuksia ja hellyyttää – jotain ihan muuta, mitä se oli aikaisemmin saanut.