Intiassa kohistaan nyt maan Talent-showssa esintyneestä ryhmästä nimeltää Warriors Of Goja. Ryhmä esiintyi Talentissa kauhistuttaen studio-yleisöä ja tuomareita performanssillaan.

Miesten esityksessä ei kipua tunneta, videolla nähdään esimerkiksi kuinka miehen rinnan päältä ajetaan autolla samaan aikaan kun hänen pään päältään kulkee moottoripyörä. Yhtä miehistä hakataan isolla vasaralla monta kertaa, ja esitys päättyy kivuliaaseen “piikkimattopyramidiin.”

Videota ei herkkähermoisimman kannata katsoa!

Kaksi kaverusta Yhdysvalloista ovat muodostaneet pienestä harrastuksestaan varsin hienon taiteenlajin! Miehet yksinkertaisesti heittävät toiselleen oluen mistä eriskummallisista paikoista ja tavoilla, mihin normaali kansalainen ei ihan heti harjoittelematta pysty.

Kaljoja mm. kalastetaan ja ammutaan katapultilla ystävälle.

Yhdysvalloissa tehdään taas historiaa. Juuri tulleiden tutkimustulosten mukaan miehiä raiskataan huomattavasti enemmän kuin naisia jenkeissä.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta syypää löytyy vankiloista. Miespuolisten vankien pakottaminen seksiin on arkipäivää vankilaitoksissa.

Tutkimuksen mukaan vangit eivät aina ole syypää raiskakuseen, myös vanginvartijat tekevät sitä. Nimetön lähde kertoi Vartijan sanoneen hänelle “Kukaan ei tule uskomaan sinua vaikka vasikoisitkin minusta.”

Vain 3% raiskauksen tai muun “vankilarikoksen” tekijästä jää kiinni.

Kiinalaisissa uutisissa on sattunut hauska moka. Pienessä Kiinalaisessa kylässä löydettiin kaivaessa uusi tuntematon eläin, ja paikalle päätettiin kutsua toimittajia tutkimaan asiaa.

Toimittajat tutkivat asiaa tietokirjoista ja internetissä, he tulivat päätökseen että seksilelun ‘vagina’ osa on eläimen huulet. Toimittajat myös löysivät samanlaisia tarinoita tuntemattomasta eläinmuodosta vuosisatoja aikaisemmin.

Kylän asukas ja eläimen löytäjä aikoi pitää sitä viikonlopun yli vesiämpärissä ja tutkia sen käyttäytymistä.

Oikeastihan ‘kasvi’ tai ‘eläin’ oli seksilelu Fleshlight.

Kanadan McDonald’silta kysyttiin miksi tuotteet näyttävät erillaiselta oikeasti ja mainoskuvissa. Hampurilaisketju käytti vastaamisen hieman enemmän aikaa kuin yleensä, ja tuotti dokumentti tyylisen videopätkän mainoskuvauksistaan.

Kuvissa näkyvä tuote, eli malli tehdään itse valokuvausstudiolla, mutta kuitenkin täysin samoista raaka-aineista kuin pikaruokalassa. Erona näissä hampurilaisissa on että toisen tekemiseen menee tunteja, kun toisessa menee nopeimmillaan puoliminuuttia. Haluaisitko itse odottaa ruokaasi tunteja?

Kuvaaja kommentoi asiaa puolustelevasti myös, hänen mukaansa mainoskuvien tarkoitus on näyttää asiakkaalle mitä tuote sisältää.

McDonalds on jatkuvan tarkkailun alla Suomessakin, tämä video selittää heidän toimiaan hyvin positiivisessa mielessä.