Hylkeenpoikanen on jo sen verran iso, että sen äiti on vieroittanut poikasen hoivastaan. Pieni äänekäs kaveri yrittää nyt selviytyä itse ja ensimmäinen tehtävä oikeaksi hylkeeksi kasvaessa onkin opetella uimaan. Veteen meneminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Hylje ääntelehtii kuin suomalainen konsanaan ennen jääkylmään veteen hyppäämistä.

Perhe löysi pienen oravanpoikasen luonnosta, jonka emo oli menehtynyt. Ja niin olisi myös poikanenkin, jos perhe ei olisi auttanut sitä. He kasvattivat poikasen täysikasvuiseksi oravaksi ja vapauttivat sen luontoon.

Vaikka orava viihtyy loistavasti luonnossa, ei se silti ole unohtanut perhettä – eikä varsinkaan perheen kissaa. Se palaa aina välillä pihalle leikkimään tämän kanssa, minkä jälkeen se sitten juoksee taas takaisin metsään.

Ystävyksiä on kaikenlaisia. Tässä pörröinen pöllönpoikanen silittää koiraa, joka nautiskelee täysillä saamastaan rakkaudesta. Pöllö näykkii hennosti koiran korvia ja sitten pikkuisen jalallaan kapsuttaa päästä.

Välillä tuntuu, että eläimet ovat aivan käsittämättömän älykkäitä. Ne ymmärtävät meistä ihmisistä ja maailmasta jotain, mitä me tavalliset pulliaiset emme ymmärrä. Ihan kuin eläimillä olisi yliluonnollisia kykyjä ja 10 aistia.

Sitten taas välillä tuntuu, ettei todellakaan ole.

Videon kissa tuijottaa lautasella olevia herneenpalkoja. Tuijottaminen on ihan ok. Mutta sitten joku rämpyttää kitaraa, ja kissa säikähtää – herneitä. Kitara soi, ja kissa tuijottaa entistä maanisemmin pelottavia soivia herneenpalkoja. Sitten se alkaa hakata niitä tassullaan. Normipäivä.

Hevonen oli pudonnut jokeen, eikä päässyt sieltä omin avuin pois. Se koitti päästä ylös, mutta turhaan. Vesi oli siinä kohdassa niin matalaa, että hevosen jalat vajosivat hiljalleen pohjamutaan.

Onneksi se huomattiin, ja ohikulkija soitti eläintenpelastustiimin apuun. Pelastajat ehtivät paikalle juuri viime hetkellä. Hevonen oli todella uupunut ja piti viimeisillä voimillaan päätään veden pinnalla.

Eläintenpelastustiimi ei aikaillut, vaan nosti hevosen ylös vedestä köysien avulla. Se oli kunnossa, vaikkakin vähän väsynyt.

Lähde: RSPCA