Tämä miljoonia katselukertoja kerännyt video herättää keskustelua siitä, mikä on somessa aitoa ja mikä ei.

Natalie Boucher on suosittu vloggaaja, joka lataa Youtubeen kosmetiikka ja kauneus -aiheisia videopätkiä. Tällä videolla nainen esittelee, kuinka hän tekee itselleen suuret rinnat käyttämällä vain meikkiä ja pushup -rintaliivejä.

Ledilenkkarit ovat kengät, joiden pohjassa on värikkäät ledivalot ja ne ovat erityisen suosittuja nuorten keskuudessa. Tällä videolla näet kuinka vanhempi mies saa lahjaksi sellaiset ja innostuu niistä niin paljon, että reaktio saa meidät nauramaan. Hyväntuulisuutta ei voi koskaan olla liikaa ja tämä video todistaa sen täydellisesti.

16-vuotias Olivia Garcia joutui tiukan paikan eteen, kun kaikki X Factor penkit oltiin viety. Naisen oli siis esiinnyttävä niin hyvin, että joku penkeillä istuvista naisista joutuisi lähtemään.

Olivia pystyi kuitenkin pitämään hermonsa kasassa ihailtavalla tavalla, kun hän kyynel silmässä aloitti esityksensä. Nuoren naisen upea lauluääni oli niin mahtava, että Simon Cowell joutui lähettämään yhden aiemmin valitsemistaan naisista kotiin. Tilanne oli erittäin ikävä, mutta näin lahjakasta nuorukaista ei olisi yksinkertaisesti voinut lähettää kotiin.

Tätä tunteikasta esitystä katsoessa on vaikea välttyä kylmiltä väreiltä.

Pelokas koira tuotiin eläinten hoitokotiin, jossa sille tehtiin tutkimuksia. Hoitajat saivat selville, että koira oli juuri synnyttänyt pentuja, joiden olinpaikasta ei ollut tietoa.

Hoitokoti teki hieman salapoliisityötä ja onnistui löytämään pennut. Tällä videolla pääset näkemään perheen kohtaamisen pitkien päivien jälkeen.

Iloisempaa tilannetta on vaikea kuvitella!

Vanhemmuus on sitä, että välillä tekee hassuja jekkuja lapsilleen. Kun Vince Divarco huomasi työreissullaan olevansa samassa hotellissa, jossa hänen tyttärensä mallikuvaukset oli toteutettu, hän sai mahtavan idean. Mies kuvautti itsensä täsmälleen samoissa asennoissa ja paikoissa, kuin tyttärensä. Tulokset ovat hillittömän hauskoja ja niille on vaikea olla hymyilemättä.

 

Klikkaa kuvia, niin näet ne isompana!

 

Lähde: Buzzfeed