Ulkomailla tehty testi osoittaa aika selkeästi sen, miten eri tavalla pukeutuminen voi vaikuttaa ihmisten reaktioon ja avun antamiseen.

Rentun asuun pukeutunut mies kaatuu kadulla maahan. Hän vaikeroi ja pyytää jopa apua ohikulkijoilta, mutta ei saa sitä. Kun saman tekee mies, jolla on puku päällä, ihmiset syöksyvät kiireesti auttamaan.

Jos kävelisi tällainen häämekko päällä altarille, siinä olisi ironiaa kerrakseen. 1500 eropaperista tehty hääpuku on 15-vuotiaan englantilaisen tytön Demi Barnesin toteuttama.

Tosin, koska Demillä ei ollut mahdollisuutta saada käsiinsä niin montaa eri eropaperia, hän latasi netistä yhden ja kopioi sen monta kertaa. Puvun valmistamiseen kului 10 tuntia.

Ideana tällä nuorella suunnittelijan alulla hääpuvun tekemisessä oli se, että ihmiset ryntäävät nykyään avioliittoon suinpäin miettimättä asiaa sen enempää. Ja sitten, puolet avioliitoista päättyy eroon.

Lähde: Demi Barnes

Tavallinen, yhdellä tai kahdella värillä tehty kynsienlakkaus jää nyt kyllä heittämällä kakkoseksi. Sillä hollantilainen 18-vuotias Nina Van Oordt osaa tehdä todella yksityiskohtaisesti koristeltuja kynsiä. Eikä itse asiassa pelkästään yksityiskohtaisia vaan myös kolmiulotteisia.

Kuinka hienoa olisikaan marssia kouluun, töihin tai pirskeisiin zombien käsi törröttämässä peukalonkynnestä? Tai sushitarjotin? Pikatsu? Todella hienoa.

Lähde: Devianart.com / Instagram / Tumblr

Välillä tuntuu, ettei ole mitään, mitä koirat eivät oppisi tekemään. Tämäkin kaveri näyttää aluksi ihan tavalliselta turrelta, joka aikansa kuluksi haistelee asfalttia. Mutta siitä paljastuukin yllättäviä piirteitä, kun omistaja käynnistää skootterinsa. Koira kömpii taidolla kyytiin. Like a boss!

Vapaaottelu on urheilulaji, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista.

Nyt kehälle nousee vapaaottelija Anthony Pettisin lisäksi 7-vuotias Allison Gonier. Allison on harrastanut itsepuolustusta, josta on nähtävästi paljon hyötyä vapaaottelussa. Pienestä ja suloisesta tytöstä lähtee uskomattomia iskuja ja potkuja, millaisia harvalta 7-vuotiaalta voi odottaa.