Kaksi upean vihreää papukaijaa käy keskustelua ehkäpä päivän tapahtumista tai ihmisistä, jotka heitä tuijottaa. Lisäksi he antavat toisilleen muutaman pusun välittämisen merkiksi.

Koirat ovat lapsille erittäin hyvää seuraa, koska ne jaksavat viihdyttää niitä lähes loputtomiin. Vauvan nauraessa sydämensä kyllyydestä koiralle on hauskaa katsoa, kuinka molemmat osapuolet nauttivat huomiosta.

Tähän videoon on liitetty hauskimmat koirien ja vauvojen yhteiset hetket ja varoitammekin, että nauru saattaa tarttua myös sinuun!

Elämän yksi ehkä tavallisimmista ja luonnollisimmista, mutta samaan aikaan ihmeellisimmistä asioista, on uuden pienen ihmisen syntymä. Siinä on jotain niin kaunista ja herkkää, että yhdessäkään kielessä maapallon päällä ei tunnu olevan sanoja kuvaamaan tuota tapahtumaa. Lapsen syntymä koskettaa koko perhettä, kuten eräs neljävuotias isoveli sen totesi saatuaan pikkuveljen: “Mulle on syntynyt ensimmäinen ystävä.”

Oheisella videolla näkyy upeasti animoituna hedelmöittyminen, raskaus ja syntymä.

Leijonat ovat monien ihmisten lempieläimiä niiden majesteettisen ulkonäkönsä vuoksi. Kyseinen laji on tänä päivänä uhanalainen ja sitä tavataan pääosin Afrikan savanneilla ja pieninä määrinä Intiassa. Leijonat tappavat harvoin ihmisiä, koska niiden pääosalliseen ravintoon kuuluvat muut nisäkkäät. On kuitenkin tapauksia, jossa leijonat ovat päässeet ihmislihan makuun ja tämän seurauksena tappaneet niitä ravinnon vuoksi.

Videolla näet leijonapariskunnan, joka on ystävystynyt miehen kanssa. He painivat ja pitävät hauskaa yhdessä ainakin toistaiseksi. Miehen täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä pienikin liike joka saa leijonat ärsyyntymään voi koitua kohtalokkaaksi.

Korkokengät näyttävät naisen päällä erittäin seksikkäiltä, mikäli nainen osaa kävellä niillä oikein. Vinoon astuessa nilkat ovat kovilla, kun koko paino keskittyy niiden päälle.

Korkokengillä kävelyn taitaville naisille täytyy nostaa hattua, vaikka välillä jotkin tilanteet näyttävätkin hassuilta.