Välillä kaupan kamerat saavat kuvattua hauskoja tilanteita, joissa rosvot eivät onnistu suunnitellulla tavalla.

Tällä kertaa kaksi miestä epäonnistui pienen kahvilan ryöstössä. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes kaupassa olleet ihmiset alkoivat panna hanttiin toden teolla. Loppujen lopuksi varkaat juoksivat häntä koipien välissä ulos kaupasta.

Tämä ovela keppostelija päätti tehdä kaverilleen hieman rajumman pilan.

Itänaapuri yllättää jälleen, tällä kertaa soitetaan haitaria Talent-showssa.

Syyrian kriisi on vaatinut lukemattomia siviiliuhreja, kun valtaan tottunut presidentti ei suostu luopumaan asemastaan.

Nyt hurjapäinen syyrialainen kuvasi kotinsa ikkunasta miten hallituksen joukkujen tankit tulittivat asuintaloja Darayyan kaupungissa.


Venäjällä nähdään joka päivä käsittämättömiä tapauksia erityisesti liikenteessä.

Tällä kertaa autoon törmännyt mies lähti karkuun vastaantulevien kaistaa pitkin kolhien samalla muitakin autoja. Mieheltä voisi kysyä, että kannattiko tällainen ratkaisu?