Pieni ketunpoikanen oli jäänyt kiinni jalkapallomaalin verkkoon. Poikanen oli paniikissa yrittänyt pyristellä siitä irti, mutta takertui kiinni vain pahemmin. Lopulta naru oli niin kireällä sen raajojen ympärillä, ettei ketun jaloissa kiertänyt enää kunnolla veri.

Onneksi ohikulkija soitti paikalle äkkiä apua ja poikanen pääsi irti. Se oli kuitenkin niin shokissa ja pahasti takertunut, ettei pennun jalat toimineet kunnolla. Pelastaja hieroi niitä, jotta veri alkoi taas kiertämään ja lopulta poikanen pääsi juoksemaan paikalta pois.

Pig-koira on ainutlaatuinen. Sen kaltaisia koiria esiintyy vain noin yksi miljoonasta – harvoin edes sitäkään. Pigistä erikoisen tekee se, että sen ruumiinrakenne on erilainen kuin muilla koirilla. Sillä ei ole kaulaa, eivätkä sen jalat ole oikeassa asennossa.

Peloissaan ja nälissään oleva Pig-koira löydettiin emonsa hylkäämänä keskeltä metsää. Sen löytäjä vei koiran välittömästi eläinlääkäriin, missä se haluttiin lopettaa. Tässä vaiheessa Pigin löytäjä ja pelastaja Kim Dillenbeck astui esiin. Kim kielsi eläinlääkäreitä lopettamasta koiraa, sillä hänen mielestään eläimen erilaisuus ei ole syy tappaa sitä. Kim adoptoi koiran.

Hetkeä myöhemmin Kim vei koiransa eläinlääkäriin kunnon tutkimuksiin. Siellä katsottiin, olisiko koirasta onnelliseksi eläjäksi. Useiden röntgenkuvien ja tutkimusten jälkeen lääkäreillä oli Kimille iloisia uutisia – koira pystyisi elämään ihan normaalia elämää. Pig ei tulisi kärsimään sen epämuodostuneesta ruumiinrakenteesta sen kummemmin, paitsi sen kävelytyyli saattaisi olla alussa hieman horjuvaa.

Kimillä oli ollut entuudestaan jo koiria, ja hän oli hyvin kokenut koirien kasvatuksessa. Hän tiesi pystyvänsä antamaan Pigille hyvän elämän.

Pieni Pig-koira löydettiin metsästä peloissaan ja nälissään.

Kim huomasi heti, että koira on hieman erilainen…

… mutta hän piti koiran puolia, eikä antanut eläinläkäreiden lopettaa sitä.

Röntgenkuvissa selvisi, että koiralta puuttuu kaulanikamat, ja sen raajat ovat hieman väärässä asennossa…

… mutta eläinlääkärit sanoivat, ettei sen pitäisi haitata koiran elämää.

Pig kerää paljon katseita ulkona, ja Kim joutuu usein syyttelyiden kohteeksi. Joidenkin mielestä koira pitäisi tappaa.

Omistaja ei halua välittää ilkeistä kommenteista…

… sillä vieraat ihmiset eivät tiedä, että Pig on oikeasti todella iloinen ja terve veijari erilaisuudestaan huolimatta.

Pig on täydellinen juuri sellaisena kuin se on.

Lähde: Facebook

 

 

Alicja Zmyslowska on 19-vuotias valokuvaaja Puolasta. Hänen malleinaan toimii pääasiassa koirat, joiden parhaat puolet Alicja haluaa tuoda esiin. Hän on onnistunutkin tässä erittäin hyvin, sillä tämän hienompia kuvia koirista saa etsiä.

Jokaisessa kuvassa vallitsee rauhallinen ja sydäntälämmittävä tunnelma. Ihan kuin koko maailma olisi hiljentynyt juuri näitä hetkiä varten.

Tässä nähdään vain murto-osa Alicjan upeista töistä. Lisää hänen otoksiaan voi katsoa Alicjan omilta kotisivuilta tai Facebookista.

Lähde: alicjazmyslowska.wordpress.com

Rottweiler tykkää sen kissaystävästä enemmän kuin kenestäkään muusta. Se pitää tästä hyvää huolta, eikä anna kissan jäädä ilman hellyyttä.

Kissa makaa koiran etutassujen välissä tyytyväisenä samalla, kun koira nuolee ja pusuttelee sitä onnessaan.

Nyt kaikki kissaihmiset huomio! Tässä on esiteltynä 23 hauskaa ja helppoa niksiä, joilla voit piristää kotona kissasi arkea ja samalla suojata huonekaluja ylimääräisiltä kynsiltä ja karvoilta.

1. Tee kissallesi raapimapintoja pyörittämällä narua pöydän- ja tuolinjalkojen alaosien ympärille

Lähde

2. Kokoa pienistä pöydistä kiipeilytaso

Lähde

3. Leikkaa tyhjästä muovikanisterista hiekkalapio

Lähde

4. Laita kuivia teelehtiä kissanhiekkalaatikkoon lievittääksesi pahaa hajua

Lähde

5. Osta kukkaruukuiksi lasisia terraarioita (esim. Etsystä), jotta kissa ei pääse kasveihin käsiksi

Lähde

6. Suojaa johdot muoviputkilla

Lähde

7. Tee kissalle ikkunan viereen oma istuin (katso englanninkieliset ohjeet täältä)

Lähde

8. Tai laita käyttämättömät tikkaat ikkunan viereen, jotta kissasi pääsee katselemaan ulos

Lähde

9. Suojaa vessapaperirulla repimiseltä esimerkiksi tällaisen koristeen avulla (myynnissä mm. Ebayssä)

Lähde

10. Tee itse kirpunkarkoitusainetta vedestä, taikapähkinävedestä, laventelista ja sitruunasta (englanninkielinen ohje täällä)

Lähde

11. Tee raapimisenestoainetta vedestä, kirkkaanvärisestä astianpesuaineesta, sitruunaöljystä ja eukalyptusöljystä (ohje täällä)

Lähde

12. Askartele kissallesi lelu suklaamunan sisältä löytyvästä muovimunasta tekemällä siihen pieniä reikiä ja laittamalla sisälle herkkuja

Lähde

13. Rakenna pihalle oma terassi kissoille

Lähde

14. Tee hauska ja halpa lelu tyhjästä pahvilaatikosta ja pallosta

Lähde

15. Jos kissasi tarvitsee pesua ja haluat tehdä siitä helpompaa, käytä mieluummin käsienpesuallasta kuin isoa ammetta

Lähde

16. Jätä kirjahyllyyn aukkoja kissaa varten

Lähde

17. Jos kissasi kakoo hirveästi karvapallojen takia, kasvata itse kissanheinää helpottaaksesi lemmikkisi oloa (suomenkieliset ohjeet täältä)

Lähde

18. Piirrä liidulla ympyrä kissanruoka-astian ympärille pitääksesi muurahaiset poissa sen kimpusta

Lähde

19. Piilota kissanhiekkalaatikko arkun tai säilytyslaatikon sisälle

Lähde

20. Kun käytät aamuisin ja iltaisin muutaman minuutin kissasi harjaamiseen, huonekalut säilyvät karvattomina pidempään

Lähde

21. Laita kumihanskat käteen ja ota niiden avulla irtokarvat helposti huonekaluista pois

Lähde

22. Rakenna kissanruoka-astialle hylly, jotta koira ei yltä syömään siitä

Lähde

23. Ja muista, että jos kissasi räpyttelee hitaasti silmiään, se tarkoittaa, että se rakastaa sinua

Lähde

Via BuzzFeed