Yleensä kiipeilijät saavuttavat päämääränsä ilman suurempia ongelmia. Videon mies sai kuitenkin kokea kauhun hetkiä, kun hänen otteensa lipesi ja hän alkoi tippumaan rinnettä alas kovalla vauhdilla.

Onneksi vauhti kuitenkin pysähtyi ja mies selvisi ilman suurempia ruhjeita.


Tornadot tuhoavat jopa tuhansia taloja vuosittain ja joskus myös ihmisiä jää tornadon uhreiksi. Tämä perhe oli onneksi kerennyt suojaan kellariin ennen tornadon iskua, mutta talo oli kuitenkin aivan maantasalla.


Tornado on yleensä pienellä alalla liikkuva voimakas pyörremyrsky, joka näyttää suppilonmuotoiselta pilveltä. “Tornado” sana tulee espanjan ja portugalin kielisestä sanasta “tornar”, joka tarkoittaa kääntymistä tai pyörähtelyä.

Tornadon halkaisija on yleensä noin 50-200 metriä ja sen elinikä vaihtelee muutamista minuuteista jopa tunteihin. Eilen New Castlessa riehunut tornado oli erittäin voimakas ja vaarallinen tornado, joka myöhemmin päivällä yltyi f4 asteikon tornadoksi.


Liikenteessä näkee välillä erittäin kummallisia tapauksia, joissa kuskit ovat aivan sekaisin maailman menosta. Tällä videolla aasialaistaustainen mies törmäilee skootterillaan useisiin ajoneuvoihin, kunnes hän lopulta tippuu suureen kuoppaan.

Lomat ovat lähestymässä ja jokainen pääsee rentoutumaan minne haluaa. Tässä kuvasarjassa esittelemme rentoutumiseen luotuja paikkoja eripuolilta maailmaa.

1.  Puutarha Uudessa-Seelannissa.

In this sunken alcove garden in New Zealand.
Lähde: @Earth_Pics

2. Pieni vene Colmartissa, Ranskassa.

In this tiny boat in Colmar, France.

3.  Filippiinit

In this hanging cocoon hammock in the Philippines.
Lähde: dedonisland.com

4.  Uima-allas melko arkisessa paikassa.

In an infinity pool.
Lähde: i.imgur.com

5.  Mykonos, Kreikka.

On this tiny peninsula in Mykonos, Greece.
Lähde: kivotosclubhotel.com

6.  Lasiseinäinen kirjasto, Englanti.

In this glass-walled library in Germany.
Lähde: guillaumefavre

7. Pieni sänky veden äärellä, Dedon saari.

In this hanging hammock on Dedon Island.
Lähde: facebook.com

8. Göteborg, Ruotsi

In this rooftop hot tub in Gothenburg, Sweden.
Lähde: stebbinghousedesing.blogspot.com

9. Lasilattia, Malediivit

In this glass floor ocean cottage in the Maldives.
Lähde: starwoodhotels.com

10. Sarasota, Florida

Literally IN the beach at the Lido beach resort in Sarasota, Florida.
Lähde: lidobeachresort.com

11. Puumökki, Granada 

In this treehouse swing in Granada, Nicaragua.
Lähde: posterojo.com

12. Luola, Santorini

In this cave pool in Satorini, Greece.
Lähde: katikies.com

13. Santa Marta, Kolumbia

In the hammock of a tiny hut in Santa Marta, Colombia.
Lähde: anti-statusquo.com

14. Pieni mökki Malediiveilla.

In this floating bungalow in the Maldives.
Lähde: tajhotels.com

15. Saari, Kanada

On this porch in Thousand Islands, Canada.
Lähde: sun-surfer.com

16.  Veneeseen rakennettu kylpyamme, Washington.

In this hot tub boat in Seattle, Washington.
Lähde: hammacher.com

17. Puerto Vallarto, Meksiko

In this statue on the beach in Puerto Vallarto, Mexico.
Lähde: trekearth.com

18. Voiko romanttisempaa olla?

Somewhere in close proximity to this pool.
Lähde: tajhotels.com

19. Ravintola Bora Boralla.

In this sea restaurant in Bora Bora.
Lähde: vacationrentalmarketingblog.com

20. Machu Picchu.

Against a llama in Machu Picchu.
Lähde: imgur.com

21. Elokuvateatteri

Floating in a swimming pool movie theater.
Lähde: 1.fourseasons.com

22. Hotelli Balilla.


Lähde: @EarthsImages


Lähde: qiito.com

23. Kajakki reissulla Alaskassa.

In this kayak in Glacier Bay, Alaska.
Lähde: pixdaus.com

24. Turkki

In a natural rok pool in Pamukke, Turkey.

25. Thaimaa

In this dining pod in Soneva Kiri, Thailand.
Lähde: sixsenses.com

26. Takapiha Bohemiassa.

On a pouf in a bohemian backyard.
Lähde: ruffledblog.com

27. Rentoutumiseen luotu puu

In a perfectly formed nook of a large tree.

Lähde: Buzzfeed