Sophie-kissa tuijottaa hämillään ja varuillaan pihalle ilmestynyttä ohutta lumikerrosta: ”Mitä se on ja miten sitä tulee lähestyä?” Kissa hakee katseellaan omistajan, joka seisoo sen takana. Kaikki on ok. Ei mitään hätää.

On aika koskettaa sitä.

Sophie ottaa askeleen eteenpäin ja paukauttaa etutassunsa hentoon hankeen. Tämä omituisen rakeinen ja kylmä ilmestys saa sen nostamaan itsensä kyyryyn. Ei jumankekka! Sitten Sophie hakee vähän vauhtia, ja uusi matsi lumihangen kanssa alkaa. Kissa vetää lumen kanssa kunnon paininyrkkeilyt, se läpsii sitä avotassulla suoraan päin ja yrittää saada siitä kiinni.

Ottelu on tiukka ja päättyy lopulta tasapeliin. Molemmat tarvitsevat lepoa.


Artisti Woodkid (Yoann Lemoine) on ohjannut itse musiikkivideon kappaleeseensa ”Iron” ja lopputulos on henkeäsalpaavan kaunis. Todella yksinkertaisella idealla toteutettu video voittaa katsojansa puolelleen äärimmäisen uniikilla kuvakielellä, sekä aavemaisella, mutta voimakkaalla tunnelmallaan. Ei ihme että kappale valittiin Ubisoftin Assassin’s Creed: Revelations -peliin.

Kappale on Woodkidin levyltä nimeltä ”The Golden Age”, joka valmistui vuonna 2011, mutta julkaistiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Kappaleesta lähti levitykseen myös sinkkujulkaisu.

Harkitsemme vahvasti täällä Vivaksella, että tuotamme kyseisestä videosta muutaman massiivisen julisteprintin koristamaan toimistomme seiniä.

Venäjällä tiedetään miten korkeanpaikankammo selätetään. Laitetaan ihmiset kävelemään niin korkealle, kuin mahdollista -ilman minkäänlaisia turvavarusteita.

Videolla mies kävelyttää naista satojen metrien korkeudessa olevan rakennuksen reunalla. Naisella ei ole edes turvaköyttä, ja hänen ainut turva onkin pitää kiinni miehen kädestä.

Onneksi samaan aikaan ei osunut vaikka tuulenpuuskaa, sillä muuten uhkarohkealle naiselle olisi saattanut käydä ikävästi.

”Life-hack” on ilmiö, joka on levinnyt viime vuosina netissä valtavasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Kaikki nimittäin muistavat sukkahousuvinkit niksipirkasta ja mummon vippaskonstit punaviinitahrojen puhdistamiseen.

Nyt, kun ilmiö on levinnyt laajemmalti, on netti pullollaan ”vinkkejä” ja ”niksejä”, joita kenenkään ei vain kannattaisi käyttää – ikinä.

”Mutta Vivas, miten voin erottaa hyvät neuvot huonoista?” ”Kuinka voin tietää, mitä niksejä minun kannattaa käyttää ja mitä ei?” Älä huoli, me olemme Vivaksella seuloneet satoja eri ”life-hackejä” ja keränneet sinulle juuri ne, joita ei todellakaan kannata laittaa käytäntöön.

1.

Loistava vinkki kaikille, joiden täytyy muistaa aamulla jotain. Ellei tuo ”jotain” ole puhelimesi.

2.

Jos kirjoitit tämän niksin ylös, käytä suosiolla julkisia. #autokoulu #mopoautot #turhinlifehack

3.

Ole ylpeä työstäsi! Loistava elämänohje. Sopii nuorille ja vanhoille ja etenkin huumediilereille! 2/10 niksipistettä

4.

No niin tytöt, lopettakaa pojista valittaminen, sillä ”se oikea” on luultavasti nenäsi edessä. Paitsi, jos valitat veljellesi.

5.

Hienoa! margharita, jonka voit syödä missä vain. Kaupan päälle tämä niksi antaa sinulle maksasairauden. 2/10 vinkkipistettä

6.

Toisen silmän pitäminen kiinni koko päivän on kyllä kivaa. Arvaa mikä muu on kivaa? Syvyysnäkö. 1/10 pistettä.

7.

”Älä ikinä pyydä anteeksi.” Todella mainio vinkki liikenteeseen etenkin, jos olet täysin syypää tilanteessa ja haluat olla ärsyttävin ihminen ikinä. 3/10 ja papukaijamerkki

8.

Tämä on ehkä paras niksi ikinä – jos olet kaksi, osaat lukea, käyttää nettiä ja olet kiinnostunut pituudestasi, etkä esimerkiksi puissa kiipeilystä, leikkimisestä ja muusta ”lapsellisesta”.

9.

Viinaa festareille patongissa… Tähän täytyy olla helpompikin keino.

10.

Uskon, että tämä niksi on täysin totta. Siksi menin naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Hänen nimensä on Musti ja hän on saksanpaimenkoira.

11.

Muista kuitenkin, että voi olla hankala selittää työkavereille, miksi ähisten jännität habaasi samaan aikaan, kun sinulla on täysi erektio.

12.

Tässä taas herkullinen ”lifehack”. Etenkin jos haluat ”hackata” kolesteroliarvosi.

13.

”Musta tuntuu et sain tuossa aikasemmin säteilymyrkytyksen, mut tää bisse kuulemma auttaa” #jodi #sairaalahoito #heti

14.

Käytä tätä vinkkiä ja mieti, miksi et tutustu uusiin ihmisiin tai saa lisää ystäviä. 1/10 – ei papukaijamerkkiä

15.

”Hui, 500 kiloa painava karhu käy kimppuuni. Parasta lyödä sitä nenään!” Loogisin ajatus ikinä. 0/10 pistettä

Onko sinulla tylsää ja kaipaatko piristystä talvisiin päiviisi? Lähde matkalle. Oletko koskaan miettinyt, että täältä Suomestakin löytyy eksoottisia kohteita, jotka voi varmasti muistaa koko loppuelämän. Tässä Suomen erikoisemman matkatoimiston matkailuvinkit, niin ensi kertaa matkustaville kuin hieman jo kokeneimmillekin matkaajille.

 

Mikkeli

Mikkeli
Mikkelin tori

Mikkelihän sijaitsee keskellä kauneinta Saimaata, ja sen rauhallinen luonto kutsuu seikkailemaan. Tai siis hetkinen, niinhän se kutsuisi, jos keskustan pillurallin kaunis pörinä ei kantautuisi turistin korviin. Tämän lisäksi nämä kierot savolaiset huutelevat Suomi-grillin jonosta ärräpäitä murteella, jota kukaan ei voi ymmärtää.

Tästä Etelä-Savon helmestä löytyy myös Visulahden huvipuisto, jonka edustalla jököttää valtava Mikkeliä kuvastava maamerkki – dinosaurus. Löytyypä Visulahdesta myös kuuluisa vahakabinettikin, jossa voi käydä ottamassa valokuvan esimerkiksi Tarja Halosen tai Matti Nykäsen kanssa. Ja kukapa ei sellaista kuvaa perhealbumiinsa haluaisi.

 

Forssa

Kiimassuon_voimalaitos_Forssa
Kiimassuon voimalaitos Forssassa

Forssa keikkuu Suomen vihatuimpien kaupunkien listojen kärkipäässä. Ihan suotta.

Vanhan sanonnan ”Kaikki tiet vievät Roomaan” voisi vaihtaa ”Kaikki tiet vievät Forssaaan”, sillä tämän kaupungin sijanti on hyvin keskeinen. Forssasta löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee, kuten esimerkiksi Vesihelmen viihdeuimala. Se, mitä tämä viihde on, ei taru kerro.

Lisäksi kannattaa vierailla myös Kiimassuolla, joka nimestään huolimatta ei ole kovinkaan eroottinen paikka vaan muun muassa jätekeskus ja voimalaitos. Kesäkuussa voi myös juosta Suvi-illan maratonin, jossa pääsee tuskanhiessä vetelemään ympäri Forssaa.

Myös paikalliset kehuvat Forssaa. ”Mielestäni Vorssa on todella ihana kaupunki talvisin, koska täällä sataa lunta” Marjatta paljastaa. ”Vorssassa on hyvät ostosmahdollisuudet, täältä löytyy S-Market, josta saa leipää”, Marjatan mies Hannu kommentoi.

 

Kouvola

Kouvolan_matkakeskus
Kouvolan matkakeskus

Tekisikö mielesi viettää ihanan rentouttava päivä ystäväsi kanssa? Matkusta Kouvolaan.

Kouvola on siitä oivallinen matkailukohde, että siellä ei ainakaan tule valinnanvaikeutta, kun miettii mihin päivänsä tuhlaisi. Ai miksi? Koska siellä ei ole mitään. Kouvolan kuuluisin nähtävyys taitaa olla varmasti sen juna-asema, sillä siellä on yksi jos toinenkin matkustaja joutunut aikaansa tuhlaamaan. Toisaalta onhan se mukavaa, kun tietää, että juna-aseman kautta pääsee Kouvolasta pois. Kouvolasta puuttuvat jopa jokaiselle kaupungille ominaiset perusasiat, kuten keskusta, ellei grilliä ja Rossoa lasketa keskustaksi.

 

Kajaani

Tornitie_intersection,_Kajaani
Kajaanin tieverkosto

Kajaanista löytyy tervakanavia ja niiden takia kannattaa matkustaa kaupunkiin jopa vähän kauempaakin, eikö? Kukapa nyt ei haluaisi nähdä tervakanavia. Kajaani on kuuluisa myös siitä, että sitä on asuttanut itse presidentti Urho Kalevi Kekkonen. Kajaanista pois pääsy taisikin olla Kekkoselle lottovoitto ja tämän vuoksi hän pääsi elämässään niinkin pitkälle.

On Kajaanissa toki paljon muutakin hyvää, kuin tervakanavat ja Kekkosen patsas. Kuten kauniit maisemat ja loputtomat metsät, jotka ovat niin kuvauksellisia, että jos ei tietäisi Lord of the Rings elokuvan olleen kuvattu Uudessa Seelannissa, voisi melkein luulla, että elokuva on kuvattu Kajaanissa.

 

Lahti

O
Lahden juna-asema

Litmanen ja Salpausselän kisat. Tässä on varmasti pari, jonka jokainen lahtelainen ylpeänä esittelee turistille.

Doping ja Hemohes. Ja tässä on varmasti pari, josta Lahti muistetaan kaikkialla muualla maailmassa.

Löytyyhän Lahdesta myös paljon kaunista taidetta, kuten innovatiivisia patsaita ja veistoksia. Lahden Sibeliustalon edustalla komeilee tuhansia euroja maksanut puupenkki, Lahden metsiin on piilotettu erilaisia veistoksia ja Litmas-patsas Lahden urheilupuistossa on varmasti kuuluisampi, kuin Lahti itse. Ja onhan Lahdesta kotoisin myös lihamuki ja poski. Siis Cheek.

Evästevalinnat