Shane Godfrey oli pudottanut 22 kiloa painoa, eikä hän näyttänyt enää entiseltä itseltään, Facebookiin tehdyssä tilapäivityksessä kerrotaan.

Shane oli kärsinyt flunssasta ja saanut vakavan jälkitaudin, jonka vuoksi hän oli joutunut viettämään viisi viikkoa sairaalassa. Shane oli melkein kuollut sairauden aiheuttamiin oireisiin.

Lopulta mies kuitenkin parantui ja sai luvan palata takaisin kotiinsa. Hän odotti eniten koiransa, Willien, tapaamista. Aluksi vaikutti kuitenkin siltä, että Willie ei meinannut tunnistaa ystäväänsä.

Mutta katso, mitä tapahtuu, kun koira nuuhkaisee omistajaansa:

Koirat muistuttavat lukemattomissa tilanteissa pieniä lapsia, jotka alkavat tehdä pahojaan heti vanhempien lähdettyä pois paikan päältä. Tällä kertaa kerromme tarinan omistajasta, joka ihmetteli minne hänen ruokansa oli kadonnut jo useamman päivän ajan…

Omistaja päätti asentaa keittiöönsä piilokameran, jonka avulla varkaan identiteetti oli tarkoitus selvittää. Ei mennyt kauaa, kun “viaton” karvaturri ilmestyi keittiöön ja alkoi kierrellä epäilyttävän näköisesti.

Koira haistoi herkullisen ruoan tuoksun, joka tuli uunin sisäpuolelta. Tämän jälkeen eläin pähkäili, kuinka se pääsisi nousemaan keittiötasolle.

Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka huvittava tilanne päättyi.

Turkissa havahduttiin erikoiseen tilanteeseen: kulkukissa oli ilmestynyt terveysaseman ovelle ilman minkäänlaista selitystä.

Kissa seisoi oven edessä ja piti kovaa ääntä, aivan kuin se olisi pyytänyt apua. Käytökselle löytyi kuitenkin lopulta syy, joka yllätti koko henkilökunnan.

He huomasivat, että kissa odotti pentuja ja tajusivat, että se oli juuri aloittamassa synnytyksen.

Eläinlääkärissä huomattiin, että kissa ei pystynyt synnyttämään pentuja alakautta. Tämän vuoksi eläimelle päätettiin tehdä keisarileikkaus. Toimeliaiden ihmisten ansiosta kissa synnytti 4 tervettä pentua ja toipui leikkauksesta nopeasti.

Eläimet osaavat aina uudelleen ja uudelleen yllättää meidät viisaudellaan, katso video alapuolelta:

Perhe oli saanut vauvan ja päättänyt samalla hankkia itselleen koiranpennun. Tässä on varmasti tarkoituksena se, että parivaljakko varttuu yhdessä ja heistä tulee nopeasti parhaat ystävykset.

Kaksikko näyttäisi tulevan jo nyt erinomaisesti toimeen, sillä koiranpentu ei malta lähteä pois nukkuvan ystävänsä luota. Vauvan uneliaisuus on tainnut kuitenkin tarttua myös koiranpentuun, joka taistelee pysyäkseen hereillä.

Lopulta pieni karvaturri luovuttaa ja painaa päänsä vauvan päälle.

En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt näin suloista videota:

Rhea -norsu on toiminut sirkuselefanttina koko elämänsä ajan, nyt 53 vuotta myöhemmin, eläin pääsee vihdoin vapaaksi.

Rhea -norsua oltiin pidetty vankina 53 vuoden ajan, sitä oltiin kidutettu ja kohdeltu kaltoin sirkuksen työntekijöiden johdolla.

Wildlife S.O.S. -organisaatio saapui onneksi viime tingassa apuun ja vapautti hirveitä kokeneen norsun. Rhea kuljetetiin muiden sirkuksesta vapautettujen norsujen luokse ja nyt se saa vihdoin viettää eläkepäiviä vapaana.

Katso alta video, jossa norsun vapautus tapahtuu: