Meillä jokaisella on pelkoja, joista puhuminen voi tuntua hieman nololta.

Bulldoggi nimeltä Bentley pelkää kuollakseen kaapeleita, mutta se on keksinyt tavan selvitä tiukoista tilanteista kunnialla.

Omistajan kuvaamalla videolle Bentley kohtaa kaapelin, mutta ei anna pelolle valtaa. Koira alkaa hipua kohti kaapelia, jonka jälkeen se tekee jotain todella huvittavaa…

Kissat ovat tietylle päälle sattuessaan todella leikkisiä eläimiä. Robert Dollwet tiesi, että hänen kissansa rakastaa palloja – niinpä mies päätti rakentaa kissalleen oman pallomeren.

Boomer -kissa rakastui uuteen pallomereensä välittömästi. Ei mennytkään kauaa, kun kissa hyppi pallojensa sekaan ja otti välissä myös nokoset.

Robertilla on myös toinen kissa, jonka nimi on Didga – se ei kuitenkaan pidä pallomerestä ja tyytyy katselemaan Boomer -kissan leikkejä sivusta.

Tappeleminen, riitely ja muut erimielisyydet eivät koskaan ole mukavia – niillä on kuitenkin tapana “puhdistaa ilmaa”, jonka jälkeen yhteiselo on jälleen helpompaa.

Tämän koiran ja vauvan käymä keskustelu ei sinänsä ole mikään vakava riita, mutta erimielisyyksiä näyttäisi silti olevan ilmassa.

Taapero latoo koiralle asioita, jotka ärsyttävät häntä ja koira kuuntelee tylsistyneenä sohvalla.

Koirat ovat pääsääntöisesti ihania, mutta joissakin tilanteissa ne saattavat käydä hermoille. Yksi tällaisista esimerkeistä on tilanne, kun koira on päättänyt tehdä jätöksensä kotiin.

Omistaja oli saapunut keittiöönsä ja huomannut lattialla koirankakkaa. Nainen oli tietenkin pettynyt ja hän halusi selvittää kumpi koirista oli kyseisen jekun takana.

Koirat eivät yleensä osaa kertoa suoranaisesti asioita, mutta niiden eleitä on helppo tulkita varsinkin tällaisissa tapauksissa.

Voit katsoa videolta mitä tapahtuu, kun omistaja kysyy koiriltaan kumpi kakkasi lattialle.

Kakadut ovat pienikokoisia lintuja, jotka osaavat yllättää älykkyydellään. Linnut kuuntelevat usein ihmisten tuottamia ääniä ja oppivat nopeasti matkimaan niitä.

Lucky -niminen kakadu on opetellut laulamaan Applen soittoääntä aina, kun se on vihainen.

“Ystäväni perheen kakaduun nimi on Lucky. Kakadu alkaa laulamaan Applen soittoääntä aina, kun se suuttuu. Lintu aloittaa laulamisen yleensä silloin, kun perhe on lähdössä ulos ja jättämässä linnun kotiin. Lucky on ihana ja sillä on täydellinen sävelkorva”, Ben Pluimer kertoo.