Kaksi koiraa seisoo kanootissa, joka on irronnut rannasta. Kanootti valuu voimakasta virtaa alas koirat mukanaan. Koirat haukkuvat – huutavat apua – niin kovaa, että niiden ääni kuulostaa jo melkein pihiniltä.

Yllättävä pelastaja, musta labradorinnoutaja hyppää rannalta rohkeasti veteen ja lähtee uimaan vastavirtaan, kohti kanoottia. Se nappaa suullaan kiinni kanootin päässä roikkuvasta narusta ja lähtee vetämään koirakavereitaan rantaan. Mieletön pelastus näiltä hyvin koulutetuilta otuksilta!

Onneksi nämä kaverukset yllätettiin salakuvaamisella, sillä heillä näyttää olevan tärkeä hetki yhdessä.

Mies istuu koiransa kanssa sohvalla. Sitten alkaa kohtuullisen hellyyttävä yhteinen täydellisessä rytmissä etenevä jammailu. Näyttää siltä, että ei ole ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtuu. Aika coolia.

Jokainen koiranomistaja tietää sen tunteen, kun astuu kotiovesta sisään ja aistii jonkin olevan hullusti. Vaisto kertoo, ettei kaikki ole samalla tavalla kuin aamulla lähtiessä. Koirakin yrittää esittää normaalia – siinä kuitenkaan onnistumatta. Siitä paistaa syyllisyys ja häpeä jo kauas. Mitähän kivaa se karvakuono on tällä kertaa keksinyt…

 

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Omistaja yritti houkutella kissaansa leikkimään. Hän heilutteli lelua kissan nenän edessä, toivoen saavansa hauskaa kuvamateriaalia kameralleen. Sitten vasemmalta hyökkäsi pieni koira suoraan kissan päälle. Se taklasi kissan kyljelleen, jotta voi viedä lelun omistajan kädestä.

Kissat pystyvät ahtautumaan pieniin tiloihin uskomattoman taitavasti. Moni sanookin kissojen olevan nestemäisiä, tai että niillä ei ole luita ollenkaan. Tämä video on taas yksi hyvä todiste siitä, kuinka kissa pystyy ahtautumaan sitä puolta pienempään tilaan uskomattoman helposti.