Kaverukset ovat tulleet tunnetuiksi hulluista ja tyhmistä tempauksistaan, joista lataa videoita Youtubeen. Videoita löytyy muun muassa kaktuksen syömisestä sekä tatuoinnin ottamisesta sokealta mieheltä.

Tällä kertaa miehet päättivät näyttää katsojille, kuinka saada McDonald’sin autokaistalta ilmaisia aterioita. Emme kuitenkaan kehota ketään toimimaan vastaavanlaisesti, sillä on väärin ottaa maksullista tuotetta maksamatta sitä.

Miehet menivät autokaistalle tilaamaan tuotteen, jonka jälkeen siirtyivät luukulle maksua varten. Mies esitti lompakkonsa hävinneen, ja kertoi hakevansa toiselta luukulta vain ilmaisen veden.

Toisella luukulla työntekijät eivät tienneet että mies ei ollut maksanut tilaustaan, ja luovutti aterian miehelle. Tempausta ei kannata tehdä samassa McDonald’sissa kahta kertaa.

Videolle on jälleen saatu napattua salaiset tanssimuuvit. Nuori poika täyttää astianpesukonetta ja kuuntelee Michael Jacksonia yksin keittiössä. Äiti kurkkaa oven takaa ja alkaa videokuvata salaa. Kone täyttyy astioista pikku hiljaa, mutta myös poika alkaa täyttyä musiikista ja pian se jo vie mennessään.

Siinä vaiheessa, kun poika huomaa salakuvaajan, iskee hänelle myös ujous ja totaalinen jäätyminen. Vaikka ihan turhaan, hienostihan tuo nuorukainen vetää.

Original Icons -sarjassa tutustutaan urbaaniin kulttuuriin yhdessä Cityn, VivaksenSpinFM:n ja adidas Originalsin kanssa. Lue Cityn artikkeli suomalaisen breakdancen synnystä ja kuuntele Spinin suora lähetys aiheeseen liittyen perjantaina kello 16.30.

Rullalautailu vaatii paljon tasapainoa ja harjoittelua, kuten moni muukin laji. Schaeffer McLean on aloittanut tämän vaativan lajin poikkeuksellisen aikaisin, sillä poika hyppäsi laudan päälle ensimmäisen kerran ollessaan 3-vuotias. Videolla näet, kun poika suorittaa temppuja, joita moni aikuinen ei todellakaan osaisi tehdä. Ehkä tämä nuori mies tähdittää tulevia Playstationille ilmestyviä skeittauspelejä.

Ensimmäisen videonsa poika latasi Youtubeen ollessaan 4-vuotias. Hän sai heti valtavasti suosiota nuoren ikänsä ja lahjakkuudensa vuoksi.

Loch Nessin -hirviö on yksi legendaarisimmista hirviötarinoista, joita maan päältä löytyy. Hirviöstä on useita kuvia ja videopätkiä, joista suurin osa on todistettu epäaidoiksi. Otuksen olemassaoloa ei kuitenkaan koskaan ole todistettu varmaksi.

Rakkaassa itänaapurissamme Loch Nessin -hirviöitä saattaa nähdä jäisissä olosuhteissa. Videolla kuvataan järveä, kunnes jään alta nousee todellinen järvien valtias.

Jokainen ihminen pystyy päivittäin valitsemaan terveellisten ja epäterveellisten elämäntapojen väliltä. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että vanheneminen on niin kaukana, että pienet epäterveelliset valinnat nuoruudessa eivät haittaa. Asia on kuitenkin aivan toisinpäin, sillä juuri pienillä valinnoilla ja teoilla on merkitystä, kun niitä toistetaan useiden vuosien ajan. Tietysti välillä on mukava viettää leffailta kavereiden kanssa ja mässäillä herkkuja.

Tämä video saa monet miettimään omia elämäntapojaan, sillä viimeiset 10 vuotta elämästäsi voivat kulua sairaalassa tai sitten rakkaan perheen kanssa kotosalla.

Joten ota huikka raikasta vettä, pue lenkkarit jalkaasi, ota banaani käteen ja lähde lenkille.