Isä on kasvattanut kunnon parran, johon lapsi on toukka-ajoistansa asti tottunut. Videolle on ikuistettu hetki, jolloin lapsi näkee isänsä parrattomat kasvot ensimmäistä kertaa ja alkaa itkeä. Tilanne on lapselle varmasti hämmentävä – tuttu ääni, mutta väärä naama.

Äitiys ja isyys voi välillä olla suhteellisen raskasta – onhan kyseessä elämää suurempi kokopäivätyö, jota tietysti tekee mielellään ja isolla rakkaudella, mutta joka joskus voi tuntua, näyttää ja kuulua kaaokselta.

Koska tämä kokopäivätyö on ehdottomasti yksi maailman tärkeimmistä töistä,  listasimme tähän 15 vinkkiä, miten tehdä vanhemmuudesta hauskempaa sekä itselle että lapsille.

 

1. Hommaa potkulautalastenrattaat ja pääset viuhumaan tukka hulmuten kaduille.

 

2. Keinuta lasta narun avulla samalla, kun nautit olutta terassilla.

 

3. Ripusta riippumatto pöytään.

 

4. Tee pahvista liukumäki rappusiin.

 

5. Tee tuulettimen avulla maja.

 

6. Sovi riidat ”Ollaan kavereita”-paidan avulla.


 

7. Ompele ”Forget me not”-lapaset.



 

8. Pelaa lasten kanssa videopeliä – vaikkei lasten ohjainten piuhat olisivatkaan kiinni laitteessa.

 

9. Auta muita erottamaan kaksoset toisistaan helpommin.

 

10. Hommaa hammastahnatuubiin hauska suutin.

 

11. Neulo pikku ritarille hieno kypäräpipo.

 

12. Silittele lapsi untenmaille avaruuspuvun sisälle.

 

13. Siivoa lapsen kanssa ja tee pesuainepullosta hauska Monsterisuihkepullo.


 

14.  Suojaa lapsen sormet valuvalta jäätelöltä muffinsivuoan avulla.

 

15. Maalaa seinään hieno muistutus sähkönsäästämisestä, niin lapsi muistaa paremmin sammuttaa valot.

 

16. Anna lapselle hauska opetus pukeutumisesta.


Poliiseille tulee usein vastaan tilanteita, missä ihmiset vastustavat virkavaltaa. Tästä hyvä esimerkki nähdään tällä videolla, missä 25-vuotias nainen nimeltä Victoria, ei suostunut avaamaan hänet pysäyttäneille poliisille autonsa ikkunaa.

Timothy niminen poliisi pysäytti naisen rikki menneen jarruvalon vuoksi, ja pyysi naiselta tarvittavia henkilöpapereita. Poliisi ei suostunut ottamaan henkilöpapereita vastaan vajaasti auki olevan ikkunan kautta oman turvallisuutensa ja periaatteiden vuoksi. Muutaman minuutin väittelyn jälkeen poliisilla meni hermot, ja uhkasi rikkoa ikkunan, ellei nainen avaisi tätä kokonaan. Ja niin tapahtuikin. Timothy otti ikkunan yläosasta kiinni, ja murskasi sen pirstaleiksi pelkillä käsillään.

Poliisi sai syviä haavoja sekä lasinsiruja käsiinsä ikkunan rikkomisen seurauksena. Nainen olisi voinut päästä helpolla, mutta joutui lopulta pidätetyksi pelkkien jarruvalojen takia.

Apple julkisti kesäkuussa iOS-mobiilialustan seitsemännen version. Odotettu uudistus ei toiminut lähellekään odotetusti. Käyttäjät olivat pettyneitä.

Kenties juuri tästä syystä uudistuksesta alettiin tehdä pilaa. Sosiaalisessa mediassa levisi täysin aidon Apple-mainoksen näköinen uutinen siitä, että lataamalla uusimman version iOS 7 iPhonesta ja iPadista tulee vedenkestävät. Mainos lupaa, että uuden version mukana laitteeseen asentuu niin sanottu älykatkaisin, joka sammuttaa puhelimesta virran sen jouduttua kosketuksiin veden kanssa.

Kyseessä on kuitenkin mainospila. Ikävä kyllä osa käyttäjistä ehti jo kokeilla sovelluksen toimivuutta kastamalla sen. Muutama hyväuskoinen oli muun muassa jakanut Twitterissään vihaisia twiittejä: ”Se, kuka sanoi, että iOS 7 on vedenkestävä, **** käteen!”

Ihmissuhteet ovat ikuisuusprojekti. Niiden ansiosta saamme suuren ilon ja rakkauden lisäksi paljon surua ja harmia.

Joissakin maissa moniavioisuus eli polygamia on yleistä, ja yhdellä miehellä voi olla kymmeniä vaimoja samanaikaisesti. Kuitenkin kotimaassamme, ja suurimmassa osassa meille tutuksi tulleissa maissa tämä ei ole laillista. Kukaan ei voi tietenkään estää esimerkiksi kahden ihmisen samanaikaista pyörittelyä, mutta pitää muistaa että kiinni jäämisen riski on suuri ja seuraukset voivat olla vakavia.

Tästä hyvä esimerkki nähdään tällä videolla, missä mies saa tuntuvan opetuksen tapaillessaan kahta naista samaan aikaan. Videon naiset olivat saaneet tietää miehen tapailevan heitä molempia, eivätkä he hirveästi ilahtuneet asiasta. Kiukun ja vihan vallassa he päättivät kostaa ja nöyryyttää miestä yhdessä. Sanallisten mollausten lisäksi mies sai myös muutaman ansaitun mustelman naamaansa.

Evästevalinnat