Luonnossa voimakkaammat voittavat heikommat lajit ja yksilöt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joissakin tilanteissa voimakkaampi laji voisi olla heikomman lajin puolella.

Oklahomaan on rakennettu eläinten turvakoti, jossa kaikenlaiset eläimet saavat tukea ja turvaa ihmisiltä sekä toisilta eläimiltä. Tällä hetkellä turvakodissa on 1400 eläintä ja 120 eri lajia!

Eläinten turvakodissa on syntynyt myös ainutlaatuisia kaverisuhteita. Nyt esittelemme sinulle Bonedigger -nimisen leijonan ja Abby -nimisen mäyräkoiran, jotka ovat parhaita ystävyksiä.

– Tällaista ystävyyttä ei olla koskaan aikaisemmin nähty, puiston johtaja John Reikenen kertoo.

Leijona ja mäyräkoira tutustuivat toisiinsa vain viikon ikäisinä, jonka vuoksi niiden välille on kehittynyt vahva side. Voit katsoa alapuolelta videon, jossa Bonedigger ja Abby leikkivät keskenään.

Franz Schubertin säveltämä Ave Maria on kappale, jonka jokainen ihminen on kuullut jossakin vaiheessa elämää. Tällä videolla saamme kuulla todella erilaisen tulkinnan, kun omistaja laittaa Ave Marian soimaan. Esityksessä ei ole mukana ihmisiä, sillä tällä kertaa koira laulaa kauniisti kyseistä kappaletta.

En voinut olla herkistymättä tätä esitystä katsoessa, sillä koira osui nuottiin lähes täydellisesti.

Koirat tuovat elämäämme valoa, iloa ja rakkautta — ei olekaan ihme, että netti on pullollaan niistä kuvattuja videoita.

Lapset rakastavat trampoliineja, mutta nähtävästi myös koirat ovat oppineet leikkimään niillä. Kaikki oli alkanut siitä, kun naapuri oli kuullut kummallista ääntä takapihaltaan. Tämän seurauksena hän otti kameransa esille ja päätti selvittää mistä on kyse.

Videolla näkyy, kuinka tanskandogi haluaa epätoivoisesti nähdä naapurin pihalle. Tilanne on kieltämättä koominen, kun valtavan koiran pää tulee aika ajoin esiin aidan takaa.

Maailma tarjoaa meille upeita paikkoja, jotka ovat nähtävillä kaikille, kunhan osaamme ottaa ne vastaan. Hevoset ovat aina olleet mielestäni majesteettisia ja upeita eläimiä, joiden ulkonäkö on vertaansa vailla.

Tässä tapauksessa esittelemme ahaltekinhevosen, jotka ovat peräisin jopa 2000-3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nykyisin Ahaltekinhevosia on jäljellä enää vain noin tuhat ja niitä esiintyy eniten Venäjällä.

Tutkijoiden mukaan hevosten karvoissa on proteiinia, joka saa turkin hohtamaan metallin näköisenä.

Katso video alapuolelta ja ymmärrät, miksi hevosta hehkutetaan maailmalla.

Lapset ja koirat tulevat erinomaisesti toimeen, kunhan vanhemmat varmistavat, että kaikki sujuu aluksi hyvin. On tärkeää pitää aluksi huolta siitä, että lapsi ei satuta koiraa vahingossa tai tahallisesti.

Suurin osa lasten kimppuun kotona hyökänneistä koirista on kokenut jo pidempään jatkunutta häirintää ja väkivaltaa, vaikka lapsi ei sitä tarkoituksella olisi tehnytkään.

Tällä videolla yhden suloisimmista vauvan ja koiran välisistä hetkistä. Vauva meinaa nukahtaa istualteen ja se, mitä koira tekee seuraavaksi on aitoa ystävyyttä