Metsästäjät eivät todellakaan kaikissa tapauksissa ole kylmäverisiä tappajia, jotka lahtaavat kaiken, mitä metsässä liikkuu. Metsästäjät itse asiassa kunnioittavat usein luontoa enemmän kuin moni muu ihminen ja ottavat saaliikseen vain tarvitsemansa. Vastuullisuuteen kuuluu luonnollisesti myös hädässä olevien eläinten auttaminen.

Tällä videolla näemme hienon tilanteen, jossa metsästäjä päättää päästää jumissa olevan saksanhirven karkuun. Mies ampuu piikkilangan hajalle haulikollaan, jonka seurauksena hirvi pääsee hetken ihmettelyn jälkeen jatkamaan iloisesti matkaansa.

Ihminen on aina ollut kiinnostunut luonnosta, sillä sen rinnalla olemme erittäin pieniä ja melkein mitättömiä. Erityisesti adrenaliininälkäisille se tarjoaa mitä mahtavimmat puitteet extreme-lajeille.

22-vuotias Brendan Wells harrastaa melomista ja kuvaa suorituksiaan videolle veljensä avulla. Wells päätti pukeutua LED-asuun ja laskea alas Washingtonissa sijaitsevaa jokea.

Upea video näyttää meille, miten luontoakin kannattaa joskus uhmata.

Ystävänpäivänä ruusuja ostetaan ehkäpä eniten koko vuonna ja Yhdysvalloissa päivän viettäminen on lähtenyt lähes käsistä. Suomessakin muistetaan kukilla niin ystäviä kuin rakkaitakin. Tiedätkö, mitä ruusujen eri värit perinteisesti tarkoittavat? Katso alta, mitä saamasi kukka tarkoittaa! Muista kuitenkin, että kaikkea ei tarvitse välttämättä ottaa niin vakavasti.

Punainen – Syvä rakkaus

Keltainen – Ystävyys

Vaaleanpunainen – Ihailu

Oranssi – Intohimo

Sininen – Salamyhkäinen

Laventeli – Rakkautta ensisilmäyksellä

Valkoinen – Viattomuus

 

Lähde: The Flower Expert

Venäjällä raekuuro yllätti ihmiset ikävällä tavalla, kun monet olivat rannalla viettämässä vapaapäivää. Hurjan ukkoskuuron myötä tulleet rakeet olivat marmorikuulien kokoisia ja tekivät tuhoa, sekä vahingoittivat ihmisiä. Tämä tilanne ei kuitenkaan ollut vielä pahin, sillä maailman suurimmat rakeet ovat olleet jopa appelsiinin kokoisia.

Katso video ja ole iloinen, että Suomessa harvemmin nähdään tällaisia luonnonilmiöitä…

Pakkaset paukkuivat viime viikolla ympäri Suomen ja Helsingissäkin täristiin kahdenkymmenen asteen lukemissa. Yle Sää julkaisi Facebook-sivullaan alla näkyvän kauniin videon, jossa saippuakupla jäätyy hiljalleen kokonaiseksi “kristallipalloksi”.