Miehet törmäsivät metsässä yksinäiseen peuranvasaan, joka oli jäänyt jumiin kaatuneen puun oksiin. Se tärisi ja oli peloissaan. He irroittivat vasan ja rauhoittelivat sitä sylissään rapsuttamalla sen mahaa. Kun mies meinasi laskea vasan maahan, se ei halunnutkaan sylistä pois.

Miesten jatkaessa töitä vasa seurasi heitä noin tunnin ajan. Sitten toinen miehistä huomasi kauempana rinteessä seisovan peuran. Hän oletti, että tämä oli vasan emo, joten mies kantoi pienen harhailijan puoliväliin rinnettä. Vasa juoksi suoraa päätä emonsa luokse, ja ne jatkoivat yhdessä matkaa.

Tuuli käväisee poskella, nenä imee sisäänsä tuoksuja, jotka ovat saasteen vastakohta, korvat täyttyvät lintujen sävellyksistä ja puiden huminasta, ja silmät näkevät rauhallista liikettä ympärillään.

Siltä tuntuu metsä.

Metsä, joka varmalla ja ilmavalla olemuksellaan lieventää ihmisessä stressiä jo viidessä minuutissa ja laskee verenpainetta ja kolesterolitasoa 20 minuutissa. Siitä on tehty tutkimuksia, mutta on sanomattakin selvää, ettei niitä tarvita.

Koska luonto on lääke.

Mene metsään tällä viikolla.

Ihan sama missäpäin maailmaa oletkin, mene jo.

Tai mikä vuodenaika sattuu olemaan, mene.

Koska lääkkeet eivät poista kehostasi sitä kuonaa, jonka kiireinen elämä aiheuttaa.

Mutta tämä poistaa.

Vain 5 minuuttia metsäkävelyä lieventää stressiä huomattavia määriä.

20 minuuttia ja verenpaineet ovat laskeneet alaspäin tehokkaammin kuin lääkkeillä.

Ainoa asia, mikä saa verenpaineen nousemaan näissä rauhallisissa maisemissa, on kännykän pärinä…

… ja ehkä tämä näky.

Mutta onneksi ainakin kännykkä on helppo voittaa.

Kuvat: Fotolia
Lähde: Metsähallitus / Luonnonvarakeskus
Via Yle

Videolla nähtävä tapaus on osittain lavastettu, mutta ikävä kyllä se perustuu ihan oikeaan tilanteeseen. Perhe oli eräänä päivänä syömässä ravintolassa, kun heidän autistisen poikansa käytös hermostutti erään asiakkaan, joka alkoi moittia isää ja äitiä huonoiksi vanhemmiksi ja sai lopulta äidin kyyneliin.

Tämä tilanne on tismalleen vastaavanlainen paitsi, että isä, äiti, tytär, autistinen poika ja ilkeä asiakas ovat näyttelijöitä. Muut ravintolassa eivät tiedä tätä. Lopulta kunniansa saa kuulla juuri oikea henkilö – eikä se todellakaan ole autistinen poika tai hänen vanhempansa.

 

Tavalliset leuanvedot eivät näytä enää miltään tämän esityksen jälkeen. Tämän naisen treeni sujuu nimittäin kuin tanssi – kirjaimellisesti. Ja vaikka nainen saakin tuon näyttämään helpolta, niin siinä tarvitaan voimaa ja kestävyyttä uskomattoman paljon. Siitä vain harjoittelemaan!

Cheerleading ei ole mikään ihan helppo laji. Akrobaattiset hypyt ja nostot vaativat kestävyyttä, voimaa, tasapainoa ja rytmitajua. Tämä japanilainen tiimi vetää henkeäsalpaavia temppuja yleisön kannustaessa innoissaan mukana. Wou!