Cincinnatin eläintarhassa vieraillut pariskunta koki monin tavoin unohtumattoman päivän.

Nick Kelble aikoi kosia tyttöystäväänsä, Haley Rollinia. Pariskunta vietti aikaa eläintarhassa, kunnes he päätyivät “Fiona” -nimisen virtahevon luokse. Tuolloin koitti suuri hetki ja Nick kumartui polvilleen.

Nick oli pyytänyt ohikulkijaa ottamaan valokuvan ennen kuin Haley tiesi kosinnasta.

Hayley vastasi välittömästi “kyllä” ja eläintarhassa vietetty päivä sai parhaan mahdollisen päätöksen.

Onnellinen pariskunta katseli valokuvia kotonaan, kunnes he huomasivat todella huvittavan yksityiskohdan.

Virtahepo Fiona oli tullut mukaan todistamaan ainutlaatuista hetkeä, eikä hän olisi voinut olla parempaan aikaan paikalla!

Musiikki on asia, joka tuo ihmisiä yhteen ja auttaa sekä myötä että vastoinkäymisissä. Surullisena aikana on ihana kuunnella iloisia kappaleita, jotka tuovat voimaa ja nostavat mielialaa nopeasti.

Näyttäisi siltä, että myös eläimet pitävät musiikista, ainakin omistajien avustuksella.

Tällä videolla näemme suloisia kissanpentuja, jotka “tanssahtelevat” musiikin tahdissa. Omistaja on keksinyt oivan tavan, jolla hän saa kissat liikuttamaan päätä ja tassuja musiikin tahdissa.

En voinut olla herkistymättä, kun katsoin tämän videon!

Belgiansininen on äärimmäisyyksiin jalostettu lihakarjarotu, joka on kehitetty Belgiassa. Eläimellä on pieni pää ja valtavat lihakset – Belgiansinisen painosta voidaan saada jopa 80% lihaa verrattuna sen kokonaispainoon. Tavallisesta lihakarjasta saadaan maksimissaan vain 65% lihaa.

Vuosikymmeniä jatkunut jalostus on kuitenkin jättänyt jälkensä koko rotuun. Eläimillä on niin suuret lihakset, että ne pystyvät täysikasvuisina kävelemään juuri ja juuri.

Video on todella surullista katsottavaa ja kamala esimerkki siitä, mihin ihmisten ahneus on johtanut.

Katso video alapuolelta ja jaa se ystävillesi, mikäli vastustat näin hirvittävää toimintaa!

Minä uskallan väittää, että lapsi ei voi saada koiraa parempaa ja luotettavampaa ystävää. Koirat pitävät seuraa, puolustavat ja tarjoavat tarvittaessa tukea ystävilleen.

Vanhempien kuvaama video on saanut valtavan suosion ja en lainkaan ihmettele miksi.

Videolla ei sinänsä tapahdu mitään erikoista, lapsi vain tepastelee ulkona ja “taluttaa” koiraansa hihnassa. Yhtäkkiä taapero huomaa maassa jotain mielenkiintoista ja pysähtyy katsomaan, mistä on kyse. Tilanteeseen reagoiva koira on tavattoman suloinen, sillä eläin jaa uskollisesti odottamaan pientä ystäväänsä.

Voit katsoa suloisen videon alapuolelta!

Moni pelkää kuollakseen hämähäkkejä – syynä on varmasti se, että niillä on useita silmiä, jalkoja ja kaiken lisäksi ne voivat olla myös myrkyllisiä. Hämähäkit eivät kuitenkaan sinänsä ole sen vaarallisempia kuin muutkaan eläimet.

Lucas -niminen fiktiivinen hahmo on parantanut tuhansien ihmisten hämähäkkifobian. Pieni “hämis” on yksinkertaisesti niin suloinen, ettei sitä voi kammoksua. Kaiken kruunaa ihana ääni, jolla hämähäkki puhuu.

Anna itsellesi hetki aikaa ja katso tämä video, joka parantaa fobiasi kertaheitolla!