Mies kuvasi yhdeksän kuukauden ajan rakasta vaimoaan, jonka vatsa kasvoi kasvamistaan. He halusivat koostaa odotusajasta leikkisän videon, jossa selviää vauvojen sukupuoli ja isovanhempien reaktiot tuleviin lapsenlapsiin. Lopulta video päättyy onnelliseen perhetapahtumaan, jossa tuore isä pitelee kaksosia sylissään.

On outoa, kuinka upealta lammaslauma näyttää taivaalta kuvattuna. Uudessa-Seelannissa kuvattu video tarjoaa muutenkin upeat puitteet taianomaiselle hetkelle, sillä jylhät maisemat vain korostavat pieniä lampaita.

Lampaiden liikkeet muistuttivat hieman festivaaleilla ryntäileviä ihmisiä varsinkin silloin, kun ne änkevät pienestä portista sisään samaan aikaan.

Opossumin poikaset jäivät orvoksi, kun niiden äiti kuoli Rio De Janeirossa, Brasiliassa.

Koirankouluttaja Stephanie Maldonado löysi poikaset, mutta hän ei pystynyt juurikaan auttamaan niitä. Onneksi Stephanien koira Pretinha suostui auttamaan, jonka seurauksena se adoptoi poikaset. Koira alkoi hoitamaan poikasia ruokkimalla ja pitämällä niistä hyvää huolta.

Pretinha kantaa opossumeja selässään, sillä se on helpoin tapa kuljettaa kaikkia samanaikaisesti.

 

Julkaissut Stephanie Maldonado Adestramento de Cães 29. tammikuuta 2016

How To Make a CAT CAVE!All you need is a box and an old T-shirt… Go on, give it a try! *Post pics of YOUR cats chillin’ in their cat caves :)http://coleandmarmalade.com

Posted by Cole & Marmalade on Tuesday, 9 February 2016

 

Kissat tykkäävät piileskellä ja leikkiä omissa oloissaan. Videolla näet, kuinka helposti voit tehdä kätevän kissaluolan omille kullanmuruillesi. Tarvitset vain vanhan t-paidan ja pahvilaatikon.

Olet joskus saattanut kokea sen tunteen, kun teet paljon töitä jonkin asian eteen, sitten joku tulee ja vie palkinnon suoraan nenäsi edestä. Videolla kaksi koiranpentua pähkäilee, kuinka ne saisivat herkun pöydältä.

Toinen pennuista ottaa tilanteen rauhallisesti, kun taas toinen yrittää hirvittävästi ratkaista ongelmaa. Lopulta, kun ahkeran koiran h-hetki koittaa, niin kaikki menee pieleen ja laiskempi pentu ottaa herkun tyytyväisenä suuhunsa.