Pienet teot voivat joskus saada aikaan suuren muutoksen vähäosaisemman elämään. Turkkilainen mies ei halunnut jättää katukoiraa oman onnensa nojaan. Mies näki, kuinka eläin paleli rakennuksen portailla, johon se oli mennyt suojaan lumituiskulta.

Mies sai tekonsa seurauksena kunniakirjan kaupungin pormestarilta ja maininnan esimerkillisestä inhimillisestä käytöksestä.

Koiranomistajien on hyvä olla tietoisia tästä vaarasta, joka voi johtaa pahimmillaan jopa eläimen kuolemaan. Ollie-koiraa oltiin viemässä lopetettavaksi lääkäriin, sillä se oli halvaantunut, eikä pystynyt myöskään syömään tai ulostamaan.

Juuri ennen piikin antamista eläinlääkäri huomasi jotain koiran korvan takana, joka muutti kaiken.

Olemme huomanneet, että Japanissa eläimetkin ovat söpömiä kuin missään muualla. Tässä on Jura, suloinen leijonakissa, jonka omistaja rakastaa sitä aivan valtavasti. Kissa on kerännyt Instagramissa jo lähes 80 000 seuraajaa, eikä mikään ihme. Katso alta videot Juran seikkailuista!

 

 

 

Ystävät ovat sitä varten, että ne auttavat tarpeen tullen kiperissäkin paikoissa.

Kultainennoutaja pelasti labradorinnoutajan hienosti vaarallisesta tilanteesta. Kaikki alkoi siitä, kun labradorinnoutaja lähti hakemaan keppiä yläjuoksulta. Koira liukastui liukkaiden kivien päällä ja lähti valumaan pientä koskea pitkin alaspäin.

Kultaisennoutajan refleksit olivat kuitenkin ilmiömäiset ja se sai tarrattua kiinni ystävänsä suussa olleesta kepistä.

Katso upea tilanne videolta:

Perhettä on puolustettava, vaikka kuinka paljon pelottaisi ja sen tietää myös tämä kissanpentu, joka päätti urheasti haastaa tennispallon. Kissa lähestyy uhkaavaa objektia eri vinkkeleistä ja tekee nopeita iskuja.

Lopulta kissanpentu näyttäisi olevan tyytyväinen tilanteeseen, kun se lopettaa uhkailun. Tennispallo ei tällä kertaa vienyt perhettä mennessään, mutta ehkä se palaa vielä kakkososassa?