Internet on kummallinen paikka, senhän me kaikki tiedämme. Matt Stonie päätti ottaa Nutella-haasteen vastaan ja syödä tätä jumalten herkkua kokonaisen purkillisen alle neljään minuuttiin. Pystyisitkö itse vastaavaan suoritukseen?

Kaikki tietävät sen tunteen, kun itselle rakas henkilö on jossain kaukana ja tiedät, että et tule näkemään häntä vielä moneen viikkoon tai jopa kuukauteen.

Peters oli vapautunut palveluksesta etuajassa ja hän halusi yllättää poikansa, joka oli ikävöinyt isäänsä jo pidemmän aikaa. Videolla näemme, kuinka poika istuu ruokalassa, kun isä hiipii hänen taakseen. Pojan reaktio sulattaa sydämet, kun hän hyppää itkien isänsä syliin.

Koirat ovat suuresti mukana monen ihmisen elämässä, joskus jopa niin paljon, että ne pääsevät joka paikkaan, mihin omistaja on matkustamassa. Mies halusi koiransa mukaan moottoripyöräretkille, mutta hän ei jäänyt pohtimaan ratkaisua toimettomana.

Mies päätti rakentaa koiralleen perävaunun, jonka sai kiinnitettyä moottoripyörään. Autoilijat kuvasivat viritelmän videolle ja voimme vain arvata, kuinka iloinen koira on, päästessään mukaan.

Dexter oli 20-vuotias, kun se sai itselleen uuden ja rakastavan kodin, jota se oli kaivannut koko elämänsä ajan. Koskaan ei ole liian myöhäistä auttaa hädässä olevia eläimiä, sillä pieni ripaus onnea saattaa olla juuri sitä, mitä ne ovat kaivanneet.

Dexter pääsi perheeseen, jossa 5- ja 7-vuotias vuotiaat pojat odottivat häntä innolla. Kissa saa heiltä läheisyyttä ja rakkautta, jota se viimeisinä elinvuosinaan varmasti ansaitsee.

Suklaan värinen labradorinnoutaja oli tiinenä ja kaikki näytti ultraäänessä normaalilta. Emo synnytti poikaset, joista yksi oli kuitenkin todella ainutlaatuinen, sillä se oli täysin vihreän värinen.

Ajan kuluessa voimakas vihreä väri alkoi laimentua, mutta edelleen koiranpennussa on nähtävissä sävyeroa muihin pentuihin verrattuna.