Ihmisten ja koirien ystävyys on kerrassaan ihanaa katsottavaa. Karvaturreilla ja niiden omistajilla on usein myös yhteisiä harrastuksia, kuten lenkkeily, leikkiminen ja esimerkiksi temppujen harjoitteleminen.

Tämä koiranomistaja on kouluttanut chihuahuaa, terrieriä ja bordercollieta jo vuosien ajan – ei ole siis ihme, että koirat ovat oppineet tekemään todella monimutkaisia ja vaikeita temppuja.

Koirat eivät tee temppuja ainoastaan yksin, sillä ne toimivat loistavasti eräänlaisena joukkueena. Samaan aikaan täytyy sanoa, että on ihana nähdä kuinka iloisia koirat ovat, kun ne saavat harjoitella ja leikkiä yhdessä omistajansa kanssa.

Voit katsoa videon alapuolelta!

Voin aloittaa toteamalla sen, että leijonat ja muut villieläimet kuuluvat luontoon eivätkä suoraan tv-lähetykseen.

Meksikolaiseen tv-lähetykseen tuotu leijona oli selvästi stressaantunut ja ärsyyntynyt sille luonnottomassa ympäristössä. Lähetykseen oltiin tuotu myös pieni lapsi, joka oli hieman kiukkuisella päällä.

Leijona on petoeläin, joka toimii vaistojensa varassa, vaikka ihmiset olisivatkin yrittäneet kesyttää sen.

Videolla suuri kissaeläin tuijottaa itkevää lasta ja yhtäkkiä se päättää lähteä hyökkäykseen. Leijona nappaa tytön jalasta kiinni ja yrittää purra lasta lahkeesta.

Emme voi syyttää tilanteesta ketään muuta kuin idioottimaisia aikuisia, jotka tuovat viattoman lapsen ja leijonan viihdyttämään suoraa lähetystä seuraavia ihmisiä.

Toivottavasti tämä video toimii varoittavana esimerkkinä, jotta tällaisilta tapauksilta vältyttäisiin jatkossa.

Vihannekset eivät välttämättä maistu perheen pienimmille – olet luultavasti tietoinen tästä mikäli sinulla tai läheisilläsi on omia lapsia. Parsa-, kukkakaali ja selleri ovat ovat yleisimpiä vihanneksia, jotka vääntävät lasten huulet mutrulle.

Moni kuitenkin oppii arvostamaan näitä vihanneksia erityisesti vanhemmalla iällä – sitä paitsi ne ovat myös äärimmäisen terveellisiä!

Eric -niminen kakadu oli käynyt eläinlääkärissä, jossa oltiin todettu että linnun tulisi muuttaa ruokavaliotaan. Lääkäri oli suositellut linnulle muun muassa parsakaalia. Niinpä linnun omistajat olivat ostaneet Ericille parsakaalia ja päättäneet samalla kuvata millainen linnun ensireaktio olisi.

Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka paljon Eric rakasti parsakaalia!

Läheisyys ja rakkaus on ihanaa, mutta joskus “kiintiö” tulee näidenkin asioiden osalta täyteen.

Harper -niminen kissa saa usein suukkoja omistajaltaan – jossain vaiheessa eläin kuitenkin päättää saaneensa tarpeeksi, jonka jälkeen se antaa omistajalleen merkin.

Näky on todella huvittava ja kissasta huomaa, että se on saanut jo melkein yliannostuksen rakkautta.

Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka kissa reagoi kun sen mitta on tullut täyteen.

Horse Spirit julkaisi koskettavan videon hevosesta, joka synnytti varsan.

Synnytys on koko perheelle ja erityisesti äidille jännittävää aikaa, sillä sen aikana voi esiintyä komplikaatioita, jotka voivat vaarantaa äidin tai lapsen terveyden. Tänä päivänä suurin osa synnytyksistä sujuu ilman ongelmia, sillä ultraäänen avulla mahdolliset vaarat voidaan tunnistaa jo kauan ennen h-hetkeä.

Eläimet ovat ihmisiin verrattuna todella ainutlaatuisia, sillä ne kävelevät lähes välittömästi syntymänsä jälkeen. Tämä ominaisuus on elintärkeä, sillä luonnossa vaanivat pedot syövät heikot ja kävelytaidottomat eläimet suihinsa.

Oheisella videolla mies auttaa tammaa synnyttämään – emme kuitenkaan paljasta enempää, sillä voit katsoa itse kuinka uunituore äiti reagoi nähdessään varsan.