Kiinassa väkimäärät ovat erittäin suuria, joten monissa paikoissa työn laatua ei pystytä vahtimaan kovinkaan hyvin. Lentokentillä työskentelyn tulisi kuitenkin olla tarkkaa, sillä monilla ihmisillä on laukuissaan tärkeitä tavaroita.

Tällä videolla mies viskelee pahvipaketteja ympäriinsä ja ei näytä välittävän työstään pätkääkään.

Hissipiloista on tullut suuri hitti ja nettiin ladataan päivittäin erilaisia hisseissä suoritettuja piloja. Osa jekuista on hieman liian rajuja, mutta tämä ei ainakaan saa ketään järkyttymään.

Nuoret miehet päättivät järjestää hauskan Star Wars aiheisen hissipilan Lontoon aikuisopistossa. Ovien sulkeutuessa mies avaa hissin oven ilmassa leijuvalla “voimalla” ja osa opiskelijoista on aivan hämillään. Todellisuudessa hissin ulkopuolella oli kaveri, joka painoi hissinappia ennen kuin ovet kerkesivät sulkeutua.

“the force is strong with this one”

Monet ihmiset kerjäävät rahaa, sillä he tienaavat siten paljon enemmän rahaa kuin työpaikoilla olisi tarjota. Jotkin jopa esittävät vammautunutta, jotta sympatiaa ja rahaa heruisi enemmän.

USA:ssa kerjäävä mies liikkuu kaduilla pyörätuolissa ja esittää kehitysvammaista tienaamalla huimat 100 tuhatta dollaria vuodessa. Toimittajat olivat saaneet miehen huijauksesta kiinni, mutta mies ei asiasta paljoa välittänyt.

Vitaly Zdorovetskiy päätti tehdä testin ja kysyä naisilta kuinka moni heistä kyykkää kuntosalilla. Mies meni juttelemaan naisille mittanauhan kanssa ja moni nainen antoi mielellään mittauttaa oman takamuksensa.

Vitaly sai myös monia puhelinnumeroita asiasta innostuneilta naisilta. Hän sanoi järjestävänsä bileet, johon vain ison takamuksen omaavat naiset pääsevät sisään.

Apinat ovat erittäin älykkäitä eläimiä ja ne pystyvät moniin arkisiin askareihin, mihin myös ihminen pystyy. Tällä videolla pieni apina tilaa automaatista itselleen juoman ja antaa yli jääneet rahat takaisin omistajalleen.

Lisäksi eläin korkkaa pullon itse auki ja ottaa ylpeänä huikan ostamastaan juomasta.