Olemme katsoneet videoita rengastaiteilijoista ja saippuakuplien valtiaista. Nyt vuorossa on kuitenkin jotain ennennäkemätöntä. Li Wei Yang nostaa jalkansa ylös ja pyörittää niiden varassa niin pöytää kuin sateenvarjoakin. Voimme vain ihmetellä, miten paljon harjoittelua vaatii suoritus, jossa Yang pyörittää sujuvasti tankoa, jonka päissä istuvat kaksi ihmistä.

Isiltä ei mielikuvitusta puutu, mikäli kyseessä on lasten kasvattaminen. Elokuvastudiolla työskentelevä Daniel Hashimoto kuvaa aivan tavallisia videoita poikansa arjesta, kunnes pääsee tietokoneensa ääreen. Hän laittaa satamaan sisällä ja tekee jännittäviä valomiekkakohtauksia, putoavista portaista puhumattakaan.

Huvipuistossakaan ei yllätyksiltä vältytä, sillä vaunu lähtee seikkailemaan omia reittejään taivaalle. Kiitokset täytyy myös muistaa antaa Hashimoton lapselle, hänen näyttelijänlahjansa avustavat hauskojen videoiden valmistumisessa varmasti.

 

Meikillä pystyy tekemään vaikka ja mitä.

Optiset illuusiot pistävät päämme pyörälle ja tämä video on siitä mainio todiste. Dope2111 -nimistä Youtube -käyttäjätiliä ylläpitävä nainen lataa nettiin meikkivideoita, jotka keräävät satojatuhansia ja jopa miljoonia katselukertoja.

Videoiden suosio piilee siinä, että ne ovat erittäin hämääviä erityisesti ihmisen silmälle.

 

Rauhallinen tunnelma ja saippuakuplat ovat jotain, mitä harvoin näkee. Pysähdy hetkeksi ihailemaan tämän videon taianomaisen kaunista miljöötä ja kiinnitä huomiosi yksityiskohtiin. Mies pystyy luomaan upeita saippuakuplaketjuja ja jopa puhaltamaan savua niiden sisään. Lopussa näet, kuinka hän jopa pystyy poimimaan yhden kuplan kaikkien muiden seasta ehjänä. Aivan uskomatonta!

Iloinen asenne kantaa aina pitkälle elämässä ja sen näyttää meille ruotsalainen pilotti Maria Pettersson. Hän on 32-vuotias ja perusti Instagram-tilin näyttääkseen perheelleen kuvia reissuiltansa. Nyt häntä kuitenkin seuraa yli 200 000 ihmistä, eikä mikään ihme. Näistä kuvista tulee hyvälle tuulelle, niin onnelliselta Pettersson näyttää!

 

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

A photo posted by Maria (@pilotmaria) on

 

Lähde: BoredPanda