Hollantilainen valokuvaaja Roeselien Raimond ikuistaa kameralleen kettuja, jotka ovat täysin rentoutuneessa tilassa. Ketut ovat valokuvaajan mukaan kauneimmillaan, kun ne eivät ole nälissään, peloissaan, kylmissään tai muiden ikävien tunteiden vaikutuksen alaisena.

Kettujen valokuvaaminen vaatii kuvaajaltakin paljon, sillä eläimet aistivat, mikäli kuvaaja on levoton tai stressaantunut. Tällöin eläimistä on mahdoton saada hyviä kuvia, koska ne muuttavat luonnettaan ympäristön mukaan.

Tässä 13 otosta, joista hyvä ja rento olo paistaa tietokoneen tai kännykän näytön lävitse.

 Roeselienin mukaan kaikista kauneimpia eläimiä ovat iloiset eläimet.


Roeselien Raimond

 Ketut osaavat nauttia elämästään ja niistä näkee heti, kun kaikki asiat ovat kunnossa.


Roeselien Raimond

 Ne osaavat ottaa hetkestä kiinni ja nauttia siitä täysin siemauksin.


Roeselien Raimond

 Kun omasta reviiristä ja ruoasta on pidetty huolta niin on aika rentotua.


Roeselien Raimond

 Valokuvaajan mukaan kettujen luonteeseen kuuluu, että ”arjen askareiden” jälkeen ne rentoutuvat.


Roeselien Raimond

 Ketut vain laittavat silmänsä kiinni ja haistelevat raikasta ilmaa.


Roeselien Raimond

Roeselinin mukaan kettuja valokuvatessa täytyy olla täysin rauhallinen, sillä muuten ketut aistivat levottoman valokuvaajan läsnäolon ja rupeavat hermostuneiksi.


Roeselien Raimond

 ”Tässä mä vaan nautin auringosta.”


Roeselien Raimond

 ”Aah, tämä sammal on niin pehmeää.”


Roeselien Raimond

 Valokuvaaja on sanojensa mukaan oppinut ketuilta paljon.


Roeselien Raimond

 Elämässä on tärkeä tarttua pieniin hetkiin, jotta pääse pois arjen huolista.


Roeselien Raimond

 Kaikkien tulisi ottaa ketuista mallia…


Roeselien Raimond

 Jo tänään.


Roeselien Raimond

Kuvat: roeselienraimond.com & facebook.com

Muiden auttamisesta tulee yleensä se paras tunne, jota on vaikeaa saada millään muulla tavalla. On myös tärkeää muistaa, että heikompia täytyy auttaa ja ongelmat on helpompi nähdä silloin, kun laittaa itsensä toisen asemaan.

32-vuotias moottoripyöräilijä ja metallityöntekijä Pat Doody pelasti kissanpennun ollessaan ajelulla.  Tässä jutussa mies kertoo tarinansa, kuinka kaikki tapahtui.

”Olin ajamassa Californiasta Nevadaan.”


Kuva: Pat doody

”Pysähdyin huoltoasemalle tankkaamaan, kun huomasin, että tämä pieni kaveri tarvitsi apua.”


Kuva: Pat doody

”Kissa oli melko pahasti palanut, joten laitoin sen liivini sisälle ja lähdimme ajamaan.”


Kuva: Pat doody

”Ruokin kissaa säännöllisesti ja se alkoi voimaan paremmin.”


Kuva: Pat doody

”Kissa sai hetken aikaa elää kanssani tien päällä, kunnes pääsimme kotiin.”


Kuva: Pat doody

”Ostin kissalle purkkitonnikalaa, jota se on söi mielellään.”


Kuva: Pat doody

”Kotiin päästyämme annoin sille oikeaa kissanruokaa.”


Kuva: Pat doody

”Lähes kaikki palovammat ovat parantuneet, lukuunottamatta pientä kohtaa eläimen huulessa.”


Kuva: Pat doody

”Kissani on niin ihana ja rauhallinen.”


Kuva: Pat doody

”Se vain hengailee liivini sisällä, kun lähdemme tien päälle yhdessä.”


Kuva: Pat doody

”En ole koskaan tavannut näin mukavaa kissaa.”


Kuva: Pat doody

Lisätietoa: Youtube, Tumblr, Flickr

Via: BoredPanda

Vauvat oppivat nopeasti temppuja, joilla ne pystyvät ”huijaamaan” vanhempiaan. Tämä Brasilialainen tyttövauva alkaa aina nauramaan, kun isä menee sen sormien lähelle kynsileikkurin kanssa. Ei ole varmaa onko keino tarkoituksella opeteltu, jotta tyttö välttäisi kynsien leikkaamisen vai onko se vain sen mielestä oikeasti hulvattoman hauskaa.

Joka tapauksessa isä hoiti tilanteen hienosti ja samaistui tytön tunteisiin loistavasti.

Seuraavat paralympialaiset pidetään Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Tapahtumaa varten kuvattiin video, jonka tarkoitus on herättää suurempaa kiinnostusta kisoja kohtaan. Tämän seurauksena ammattiurheilijat, jotka kilpailevat paralympialaisissa menivät tavalliselle kuntosalille treenaamaan.

Ihmisten katseet olivat aluksi hieman huvittuneita, mutta lopussa he eivät voineet uskoa silmiään. Penkkipunnerruksia tehnyt urheilija nosti enemmän rautaa, kuin yksikään lihaskimppu kyseisellä kuntosalilla. Judoa harrastava sokea nainen antoi kaikille kyytiä ja juoksija rikkoi kuntosalin juoksumatto ennätyksen.

Tämä upea video muistuttaa meitä kaikkia, että ulkonäön perusteella ei kannata tuomita koskaan ketään.

Tässä jutussa pääset tutustumaan uskomattomaan tarinaan, joka päättyy onnelisesti. Vaikeiden aikojen tullessa on tärkeintä, ettei menetä toivoaan, vaikka tilanne näyttäisi kuinka huonolta. Raimundo Arruda Sobrinhon tarina on hieno esimerkki periksiantamattomuudesta ja sitkeydestä, joka lopulta johti hyviin tuloksiin.

Raimundo Arruda Sobrinho on 77-vuotias filosofi ja runoilija. Hän joutui kodittomaksi 70-luvun loppupuolella. Mies käytti 35 vuotta kirjoittaen runoja ja tarinoita kaduilla, mutta ne eivät saaneet juurikaan huomiota.

Raimundo istui samassa kohdassa joka ikinen päivä.

Mutta hän ei kuitenkaan koskaan lopettanut kirjoittamista, sillä hän unelmoi, että jonain päivänä hänen teoksiaan julkaistaisiin muille ihmisille.

Vuonna 2011 kodittoman miehen luokse tuli nuori nainen nimeltä Shalla Monteiro. Nainen päätti jäädä puhumaan miehen kanssa joka päivä ja lopulta Raimundo antoi yhden runoistaan naiselle.

Shallan mielestä runot olivat niin upeita, että hän perusti niille oman Facebook-sivun.

Paikalliset alkoivat ylistää Raimundon runoja ja he toivat hänelle lahjoja, sekä kehuivat häntä päivittäin. Tänä päivänä miehen Facebook-sivulla on yli 100 tuhatta fania.

Upea tarina ei vielä lopu tähän. Raimundo löysi Facebookin välityksellä veljensä ja tämä kysyi, haluaisiko Raimundo tulla asumaan hänen luokseen.

Raimundo siistiytyi ensimmäistä kertaa 35 vuoteen ja tänä päivänä hänellä on koti ja rakastava perhe. Shalla ja Raimundo ovat edelleen parhaita ystäviä.

Nykyään Raimundo kirjoittaa työkseen runoja ja hänen kirjansa julkaistaan kohta.

Loppujen lopuksi elämä voittaa!

Via: Uppskattat

Kuvat: Vimeo & Facebook