On aina hauskaa nähdä eläimiä joita ei mielellään ehkä kohtaisi metsäretkellä tekemässä hupsuja asioita. Tällä hulvattomalla videolla kolme karhua kohtaa ilmapallon ensimmäistä kertaa ja ne ovat aivan hullaantuneita!

Yksi karhuista lähestyy ensin uutta, hiukan epäilyttävää esinettä takajaloillaan, mutta todettuaan sen harmittomaksi alkaa todella hauskan näköinen leikki sen kahden toverin kanssa.

 

Olemme varmasti kaikki kuulleet samoja outoja “faktoja” lapsuudesta lähtien – kuten esimerkiksi jos irvistät tuulessa, kasvosi jämähtävät irveeseen. Tässä 17 vähän uskottavampaa “faktaa” jotka eivät pidä paikkaansa.

1. Hiusten ajaleminen ei aiheuta niiden kasvamista takaisin runsaampana ja paksumpana

Juuri ajetut ja lyhyet hiukset vain näyttävät ja tuntuvat paksummilta koska ne eivät ohene kohti latvaa.

2. Kynnet ja hiukset eivät jatka kasvamista kuoleman jälkeen

Väärinymmärrys johtuu siitä, että kuoleman jälkeen iho kutsituu mikä saa kynnet ja hiukset vaikuttamaan pidemmiltä.

3. Hiusten värjääminen ei aiheuta ennenaikaista hiusten harmaantumista

4. Linnunpoikaseen koskeminen ei saa sen emoa hylkämään sitä

Linnuilla ei itse asiassa ole järin hyvää hajuaistia, joten poikaseen koskeminen ei pelästytä tai saa emoa hylkäämään poikastaan.

5. Sammakoihin tai rupikonniin koskeminen ei aiheuta syyliä

6. Vagina ei voi löystyä lopullisesti minkään määrän seksiä seurauksena

Vaginan lihakset löystyvät ja kiristyvät luonnostaan kiihotuksen seurauksena.

7. Märillä hiuksilla nukkumaan meneminen ei aiheuta flunssaa

Flunssan aiheuttaa viirus.

8. Kiinan muuria ei pysty näkemään helposti avaruudesta

Paljain silmin muuria ei pysty näkemään avaruudesta, edes matalalta, sen värin ja muotoilun takia. Ainoat kuvat, joissa muuri näkyy, on otettu lähikuvalinssillä, eikä muuria niisäkään näy hyvin.

9. Salama voi iskeä samaan paikkaan kahdesti

10. Jos kysyt peitetehtävissä olevalta poliisilta, onko hän poliisi, hänen ei tarvitse vastata myöntävästi

11. Jos nielaiset purukumin, se ei jää kehoosi seitsemäksi vuodeksi

Vaikka keho ei pysty käsittelemään purukumia muun ravinnon tavoin, se on todennäköisesti poistunut kehostasi jo alle viikossa.

12. Sokerin syöminen ei tee lapsista hyperaktiivisia

Itse asiassa ajatus sokerin syömisestä vain tekee lapset innostuneeksi. Tutkimuksissa ei koskaan ole todettu korrelaatiota sokerin syömisen ja hyperaktiivisuuden kanssa.

13. Lukit ovat itse asiassa myrkyllisiä

Niiden hampaat eivät tosin voi läpäistä ihmisen ihoa.

Lähde: Buzzfeed

Kännykät ovat tällä hetkellä ongelma sosiaalisissa tilanteissa ja parisuhteissa. Välillä tuntuukin siltä, kuinka kaikki ihmiset eläisivät elämäänsä kännykän ruudun lävitse. Onkin hauskasti sanottu, että tänä päivänä parisuhteessa elävät ihmiset räpläävät enemmän puhelimiaan kuin toisiaan.

Tällä hetkellä netissä leviää video, jossa mies päättää jekuttaa tyttöystäväänsä. Pila ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä kännykkä saa kyytiä.

Diskopallosementtiauto on mielestäni ehdottomasti asia jota joka kaupunki tänä synkkänä vuodenaikana kaipaa! Kiitos tästä säkenöivästä taideteoksesta kuuluu ranskalaiselle taiteilijalle Benedetto Bufalinolle. Diskopallosementtiautoksi (“Disco Ball Cement Mixer”) nimetty installaatio oli parkissa Lyonilaisella rakennustyömaalla joulukuun kahdeksannesta kymmenenteen päivään. Osa ohikulkijoista jopa pysähtyi tanssimaan hetkeksi teoksen luomaan epätavalliseen valoon.

Intiassa kadulle hylätty koira oli joutunut kamalan huonoon kuntoon ja eläin näyttikin tämän vuoksi enemmän kiveltä kuin koiralta. Videolla saamme nähdä, kun tämä koira pelastetaan auton takapenkiltä ja viedään eläinten turvakotiin.

Lopussa saamme nähdä parantuneen ja onnellisen eläimen, joka on vihdoin kunnossa.