Lentokentät ovat erittäin vaarallisia paikkoja, jos olet väärässä paikassa väärään aikaan.

Onneksi tällä kertaa selvittiin vain säikähdyksellä, kun yli 300 kilometrin tuntivauhdilla lentänyt pienkone lensi aivan kahden ihmisen vierestä. Tapahtumat jälkeen kuvaaja kuulostaa aivan siltä kuin hän nauraisi, mutta hän ei tainnut heti tajuta tilanteen vakavuutta.


Tabasco on tulista chilikastiketta, jonka on valmistanut McIlhenny niminen yritys. Se valmistetaan täysin kypsistä ja käsin valituista Tabasco-chileistä. Keräämisen jälkeen Tabascoa haudutetaan kolmen vuoden ajan tammitynnyreissä, jonka jälkeen se siirtyy tehtaalle valmistettavaksi.

Edmund McIlhenny alkoi valmistamaan Tabascoa 1800-luvulla ja ei varmasti osannut odottaa, että tuotteesta tulisi maailmanlaajuinen menestys.


Välillä kaupan kamerat saavat kuvattua hauskoja tilanteita, joissa rosvot eivät onnistu suunnitellulla tavalla.

Tällä kertaa kaksi miestä epäonnistui pienen kahvilan ryöstössä. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes kaupassa olleet ihmiset alkoivat panna hanttiin toden teolla. Loppujen lopuksi varkaat juoksivat häntä koipien välissä ulos kaupasta.

Tämä ovela keppostelija päätti tehdä kaverilleen hieman rajumman pilan.

Itänaapuri yllättää jälleen, tällä kertaa soitetaan haitaria Talent-showssa.