Japanilainen komediakaksikko Gamarjobat tekee jotain niin yksinkertaisen nerokkaan hauskaa, ettei tällaista voi odottaa. Nämä vitsit ja temput ovat juuri niitä klassikoita, joita isät esittävät lapsilleen. Mutta tämä kaksikko tekee kaiken aivan käsittämättömän hyvin ja niin suunnitellusti, että yleisö ei voi muuta kuin nauraa.

Jokainen katsoja on nähnyt nämä temput ja jokainen katsoja on kokeillut näitä hassuttelumielessä joskus itse. Mutta ne tuskin ovat näyttäneet tältä.

Havaijin rannikolla yösukelluksella ollut ryhmä kohtasi yllättävän näyn. Rauskuparven seasta paikalle ui pullonokkadelfiini. Se pyöri ryhmän ympärillä tovin ennen kuin yksi sukeltajista tajusi, että se pyytää apua. Delfiinin kyljessä oli nimittäin kalastuskoukku, ja siima oli takertunut sen rinnan ympärille.

Onneksi sukeltajalla oli mukanaan sakset, joilla hän sai pelastettua tuon apua tarvinneen otuksen.

Tämä asia saattaa vaivata useita meistä. Mitä ihmettä tapahtuu, kun norsunpoikanen kohtaa kissan? Tällä videolla saamme onneksi vihdoin vastauksen siihen. Ensin näyttää siltä, ettei mitään tapahdu. Mutta sitten poikanen päättää käydä vähän heilauttamassa kankkuaan…

Britannian Talent-kisoissa nähtiin vuosi sitten oikea turbotiimi. Tämä vanhuksista koostuva ryhmä seisoi lavalle vanhusten elkein – kukaan ei oikein tiennyt paikkaansa, askeleet haparoivat ja muisti näytti jääneen nuoruuteen. Tai niin he halusivat yleisön ja tuomareiden luulevan.

Vanhukset vetivät oikein kunnolla nenästä koko valtavaa katsojalaumaa. He antoivat stereotypioiden johdattaa yleisön harhakäsitykseen, että lavalla taapertaa höperöitä mummoja ja vaareja. Jopa esityksen alku, ensimmäinen kappale, alkaa kerätä säälipisteistä, että voi voi, siellä ne raasut yrittää.

Mutta yllättävä käänne kesken esityksen – balladin vaihtuminen rokkiin – vetää maton kaikkien jalkojen alta. Siinä voi yleisö katsoa noloissaan varpaisiinsa ja miettiä, että miten niin vanhuksista ei ole mihinkään. Mahtava show!

Energinen bokserin pentu sai kaverikseen vähän erikoisemman rantalelun, nimittäin limelohkon. Koiran reaktio on aika hulvaton, kun se nappaa tuon kirpeän hedelmän suuhunsa ja tajuaa, miltä se maistuu. Sen sijaan, että bokseri lopettaisi leikin, se tekee saman tempun uudestaan. Ja uudestaan. Pienestä se voi ilo irrota.