Kissoista ja koirista tulee elämän aikana perheenjäseniä, joiden menettäminen voi ottaa todella koville. Suruajan jälkeen moni päättyy hankkimaan itselleen uuden kissan tai koiran, sillä niiden antama seura on vertaamattomissa.

Mrs.Andrewsin 16-vuotias kissa oli menehtynyt viime vuonna. Opettaja oli todella surullinen ja oppilaat halusivat tehdä asialle jotain. Yhdessä he keräsivät rahaa ja ostivat Andrewsille kaksi kissanpentua.

Opettajan reaktio oli vähintäänkin liikuttava ja voit katsoa tilanteen oheiselta videolta.

Beatlesin kappaleet ovat soineet radioissa jo useiden vuosikymmenien ajan. Silti niistä tehdään vielä tänäkin päivänä uudenlaisia versioita, jotka ihastuttavat kuuntelijoitaan.

1-vuotias Diogo Mello pitää nuoresta iästään huolimatta Beatlesin musiikista. Poika ei kuitenkaan tyydy vain kappaleiden kuunteluun, sillä hän laulaa niitä yhdessä isänsä kanssa.

Isä ja poika esittävät yhdessä Beatlesin “Don’t Let Me Down” -hitin ja kaunis tulkinta ei varmasti jätä ketään kylmäksi.

Ainiin, unohdimme mainita: 1-vuotias Diego soittaa samalla myös kitaraa!

Loic Nottet osallistui Euroviisuihin Belgian edustajana vuonna 2015 – hän oli tuolloin vain 19-vuotias.

Tällä videolla näemme, kun Loic laulaa Sian “Chandelier” -kappaletta. Hän ei kuitenkaan ole tietoinen takana seisovasta ystävästä, joka kuvaa häntä videolle.

Nuori mies on todella lahjakas laulaja, vaikka hän näyttäisi olevan itse hieman häpeissään kuvatusta esityksestä.

Voit katsoa ainutlaatuisen “esityksen” alapuolelta!

Britain’s Got Talent -tv-show tarjoaa mahtavia esityksiä laidasta laitaan. Osa ihmisistä on tavattoman taitavia laulajia, kun taas toiset osaavat tanssia tai tehdä taitavasti jotain muuta.

Mukana on myös erikoisia esityksiä, joista ei osaa odottaa mitään, kunnes h-hetki koittaa – tämän tanssiryhmän esitys oli juuri tämänkaltainen tapaus.

Pahamaineinen tuomari, Simon Cowell, vaikutti aluksi skeptiseltä, mutta hän joutui syömään sanansa vain muutaman sekunnin jälkeen, kun venäjältä peräisin oleva tanssiryhmä, Angara Contortion, aloitti esityksensä.

Voit katsoa oheiselta videolta, millaisen esityksen tämä upea tanssiryhmä tarjosi!

Gordon -pato on yksi Australian korkeimmista padoista – Tasmaniassa sijaitsevan padon korkeus on nimittäin 126,5 metriä.

Mitä tapahtuu, kun padon päältä pudottaa koripallon?

Youtubeen ladattu video on kerännyt miljoonia katselukertoja. Tehtävä on todella yksinkertainen: kaveriporukka kiipeää padon huipulle, jonka jälkeen he pudottavat koripallon kohti maata.

Koripallo pudotetaan aluksi tavalliseen tapaan ja mitään erikoista ei tapahdu. Seuraavaksi palloon lisätään pientä kierrettä, jonka jälkeen alkaa tapahtua kummia.

Voit katsoa videon alapuolelta: