Star Trek Into Darkness on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut J. J. Abramsin ohjaama 3D-elokuva. Elokuvan julkaisun kunniaksi taikuri Scott Penrose teki ovelan teleporttitempun ostoskeskuksessa, joka sai yleisön suut loksahtamaan auki!

Tempussa käytettiin yhdistelmänä tiedettä ja kikkailuja. Todellisuudessa teleporttaus oli mahdollista kaksosien avulla, mutta tätä ei yleisölle kerrottu.

Kaikki ihmiset tarvitsevat välillä omaa aikaa ja yksityisyyttä. Usein tämä tunne tulee vasta hieman vanhempana, mutta poikkeuksia tietysti löytyy, esimerkiksi tämä vauva!

Videon vauva on saanut tarpeeksi vanhemmistaan, ja haluaa olla hetken yksin. Niinpä hän sulkee oven oman rauhan saamiseksi. Vanhemmat eivät olleet vauvan omaa yksityisyyttä vastaan, ja huomauttivat jopa oven laittamisesta kiinni asti.

18-vuotias Lone Noråsin intohimona on pitkään ollut urheilu ja kuntosalilla käynti. Nainen on saavuttanut erittäin korkeita sijoja fitness -kilpailuissa, eikä tämän videon katsomisen jälkeen tarvitse ihmetellä miksi.

Tänä syksynä neitokainen osallistuu arvostettuun Arnold Classic Europe -kilpailuun.

Moottoripyöräily on hieno laji, jonka aikana tuntee voimakkaita adrenaliinin purkauksia. Harrastus tuo kuitenkin esiin omat vaaransa, sillä kuskia ei auton tavoin suojaa metallikuori.

Tällä videolla näet uskomattoman jarrutuksen. Onneksi kuskin refleksit olivat hyvät, sillä muuten tilanteesta olisi saattanut syntyä erittäin rumaa jälkeä.

Sudenkorennot ovat kookkaita hyönteisiä. Toukat kehittyvät yleensä vedessä ja monet lajit elävät myös aikuisena yleensä sisävesistöjen äärellä.

Videolla näet, kun suloisen näköistä sudenkorentoa syötetään pinseteillä. Hyönteinen näytti erittäin iloiselta, se ei ilmeisesti ollut jaksanut vaivautua pyydystämään itse ruokaansa.