Miehen tavallinen päivä maatilalla sai käänteen, kun hän näki varsansa, joka alkoi käyttäytyä oudosti. Eläin teki kummallisia liikkeitä, mutta lopulta mies tajusi, mistä oli kyse.

Eläin teki venytyksiä, sillä se hartiat ja niska olivat ilmeisesti jumissa. Katso suloinen video alapuolelta!

Hirvien sarvet muodostuvat pääosin keratiinista ja ne putoavat aika ajoin pois, jonka jälkeen ne kasvavat uudelleen. Videolle näemme suhteellisen harvinaisen tilanteen, jossa suuri hirvi pudottaa toisen sarvensa maahan. Tilanne ei tuota hirvelle kipua, mutta eläin näyttäisi olevan hieman ihmeissään siitä, mitä juuri tapahtui.

Katso video tilanteesta alapuolelta:

Kaikki, joilla on joskus ollut akvaario tietävät sen, kuinka arkoja kalat yleensä ovat. Ne väistävät ihmiset kättä ja haavia parhaansa mukaan, jonka vuoksi vikkelimpiä yksilöitä on erittäin vaikea saada kiinni.

Tällä videolla nähtävä kala on kuitenkin poikkeus, joka vahvistaa säännön, sillä se haluaa omistajaltaan läheisyyttä joka ilta. Videolla mies työntää kätensä akvaarioon, jonka jälkeen hän alkaa rapsutella lemmikkiään.

Finn-koiran kohtalo oli joutua koiratappeluun, jotka ovat laittomia lähes jokaisessa maassa. Koiratappeluissa ihmiset lyövät vetoa ja katsovat kumpi eläimistä voittaa. Yleensä toinen koirista menehtyy taistelun aikana ja voittanut koira lähtee kehästä haavojen ja kipujen kanssa.

Finn-koiran kohtalo ei onneksi ollut näin julma, sillä se saatiin pelastettua surkealta elämältä, joka olisi johtanut kuolemaan. Finn on kaikinpuolin iloinen, kiltti ja lempeä koira sen rankasta menneisyydestä huolimatta.

Äidinvaisto on jotakin, minkä vain jokainen äiti voi tunnistaa ja tietää, mitä se tarkoittaa. Myös eläimillä on erittäin vahva vietti, joka ajaa niitä puolustamaan ja suojelemaan jälkikasvuaan jopa oman henkensä uhalla.

Videolla näemme surullisen tilanteen, jossa norsu yrittää pelastaa poikastaan mutakuopasta. Norsuemo kuitenkin pahensi tilannetta, sillä se työnsi kuoppaan vain lisää mutaa, yrittäessään auttaa poikastaan.

Lopulta ihmiset saivat norsun pois kuopan luota ja poikanen pelastettiin onnistuneesti.