Luonto tarvitsee tällä hetkellä apuamme enemmän kuin koskaan. Monet eläinlajit ovat kuolemassa sukupuuttoon vähenevän elintilan, metsästyksen, roskien ja saasteiden vuoksi.

BBC:n Planet Earth II -luontodokumentin traileri on julkaistu ja se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Luontodokumenttia juontaa luonnollisesti legendaarinen herra David Attenborough.

Tätä traileria katsoessa voi todeta jälleen, kuinka monimuotoinen ja kaunis luonto on.

Riikinkukot ovat yleensä hieman vihertäviä ja sinisiä, mutta tämä yksilö on kuitenkin täysin valkoinen. Videolla valokuvaaja kuvaa lintua, kun se levittää sulkansa.

Puhtaanvalkoinen ja lumen värinen lintu on kerrassaan majesteettinen näky.

Vuodesta 1979 lähtien Jadav Payeng on istuttanut joutomaalle puita käsin ja 37 vuoden jälkeen lopputulos on kerrassaan uskomaton. Hänen metsänsä on tällä hetkellä suurempi kuin Central Park.

Mies istutti puut pelastaakseen saarensa ja istutusten seurauksena keskelle aavikkoa muodostunut metsä on todellinen keidas.

Videota katseossa on vaikea välttyä kylmiltä väreiltä, sillä on uskomatonta, mitä yksi päättäväinen ihminen voi saada elämässään aikaiseksi.

Eräs singaporelainen ravintola palkittiin hiljattain arvostetulla ruoka-alan palkinnolla, Michelin-tähdellä. Erikoista on, että kyseinen ravintola on itse asiassa nuudelikoju Singaporen Chinatown-kompleksissa. Hong Kong Soya Sauce Chicken Rice and Noodle-ravintola tarjoilee kantonilaista soija-kanaa ja grilliporsasta.

Annos kanaa ja riisiä maksaa ravintolassa alle kaksi euroa. Kävijät raportoivat, että jonottaa voi usein joutua parikin tuntia, mutta herkullisten annosten ja kokemuksen ehdottomasti silti olevan löyhällä aikataululla varustetun matkailijan ajan arvoinen.

World’s New Cheapest Michelin-Starred food stall at less than USD$2 a plate, HK Soya Chicken Rice & Noodles in Singapore

SG Chicken Rice

Lähde: Michelin Guide ja Reddit.

Luonto on uskomattoman monimuotoinen ja myös herkkä muutoksille. Ihmisten toiminta on jo monin tavoin vaikuttanut metsiin ja ympäristöön. Pienet muutokset voivat aiheuttaa lopulta suuren muutoksen, kun luonnon kiertokulku sekoittuu.

Tällä herkällä ja kauniilla videolla on kuvattu sienten kasvua nopeutettuna. Sienten kasvu kuvastaa uudelleensyntymistä. Sienet ovat tärkeässä roolissa maaperän muodostumiselle, joka mahdollistaa esimerkiksi ihmisten elämän.

Ihmiset puhuvat paljon kieliä, mutta kuinka hyvin me ymmärrämme sitä tärkeintä eli luonnon kieltä?