Videon kuvaaja israelilainen Roni Nili Abdu on työskennellyt hevosten kanssa 15 vuotta, mutta ei ole aikaisemmin nähnyt vastaavaa. Kun hänen poikansa Erez, jolla on harvinainen kromosomihäiriö nimeltä Williamsin oireyhtymä, tapaa tämän hevosen ensimmäistä kertaa, yhteys näiden kahden välillä syntyy heti. Hevonen lähestyy lasta varovaisesti ja antaa tämän sitten koskettaa itseään. Vaikka poika halaa eläimen jalkaa, se ei liiku mihinkään, ettei vaan satuttaisi lasta.

Tämä kohtaaminen on monessa mielessä tärkeä sekä Erezille että tämän perheelle, sillä oireyhtymän takia pojan on välillä vaikea kommunikoida muiden kanssa ja saada ystäviä. Videon avulla he haluavat lisätä tietoisuutta tästä harvinaisesta kromosomihäiriöstä.

Tämä tarina pitää nähdä itse, sitä ei voi selittää.

Kseniya Simonova on ukrainalainen taiteilija, joka voitti maansa Talent-kisan vuonna 2009. Tämän videon katsomisen jälkeen ei kukaan kysy, että miksi. Hän on onnistunut luomaan hiekan avulla jotain aivan käsittämätöntä – ja ennen kaikkea jotain uutta. Jotain sellaista, mitä ei ole vielä nähty.

Piirtämällä hiekkaan Kseniya rakentaa tarinan. Tarinan, jossa on rakkautta ja menetystä. Lopussa vielä toivoa paremmasta.

Sanat, jotka hän piirtää viimeisenä hiekkaan tarkoittavat: “Sinä olet aina lähellä.”

Esikoulun tanssiesitys. Kaikki on harjoiteltu, useaan kertaan. Sitten musiikki pärähtää päälle ja pieni tyttörivistö tyllihameet päällä aloittaa koreografian sovitulla tavalla. Paitsi yksi. Koko yleisö pysähtyy seuraamaan tämän omaperäisen ja tanssimisesta nautiskelevan tytön liikkeitä, jotka hän improvisoi fiiliksen mukaan.

Juuri näin pitää elämässä edetäkin – omalla tyylillä, rohkeasti ja reippaasti eteenpäin. Turha on välittää ihmisistä, jotka ottavat asiat liiankin vakavasti. Hauskaa pitää olla, sillä kerranhan täällä vain käydään.

Pohjois-Amerikan eläintarhalla asusteleva Teddy Bear niminen piikkisika ei tahdo jakaa saamaansa maissintähkää.  Se taistelee maissinsa puolesta viimeiseen asti, samalla kun se mumisee ja ääntelee hauskasti. Kuulostaa jopa siltä, että se osaisi oikeasti puhua.

Tämän vuoksi siitä onkin tullut internetjulkkis, jolle satelee fanilahjoja maailmalta. Eikä mikään ihme, onhan tämä aika suloinen tapaus.

Keskoseksi kutsutaan ennenaikaisesti syntyneitä, alle 2500 gramman painoisia lapsia. Toistaiseksi pienin eloonjäänyt keskonen Rumaisa Rahman oli syntyessään vain 244 gramman painoinen. Hän syntyi 19. syyskuuta vuonna 2004 Yhdysvalloissa.

Tällä koskettavalla videolla nähdään Benjaminin sekä hänen puolisonsa Lyndseyn taivalta keskosvauvan vanhempina.

Kaksi vuotta sitten pariskunnalle syntyi lapsi odotettua aikaisemmin, 14 viikkoa ennen laskettua aikaa. Wardiksi nimetty keskonen painoi syntyessään vain 680 grammaa. Benjamin, lapsen isä, kuvasi pienokaisen taivalta vuoden ajan ja teki Lyndseylle syntymäpäivälahjaksi koskettavan videokoosteen kuvaamistaan pätkistä.

Ward on kasvanut ja kehittynyt normaalipainoiseksi sekä täysin terveeksi pojaksi.