Sveitsistä peräisin oleva bändi on siitä erikoinen, että siinä soittaa pelkkiä rumpaleita. Bändi perustettiin vuonna 1991, jonka jälkeen siihen on kuulunut 25 rumpalia ja lipunkantajaa.

Heidän esityksensä vaatii todella tarkkaa ajoitusta, bändi harjoitteleekin yhdessä useita kertoja viikossa.

Oheisella videolla näet Top Secret Drum Corpsin esityksen, joka pidettiin noin kaksi vuotta sitten. Nopeat rytmin vaihtelut, koreografia ja komeat univormut tekevät koko esityksestä todella lumoavan.

Voit katsoa esityksen alapuolelta!

Joulukuusi kruunaa jouluisen tunnelman ja sisustuksen, jonka tekemiseen on kulunut jopa päiviä. Mielestäni yksi joulun kohokohdista on ehdottomasti hetki, jolloin kuusi koristellaan.

Jon Wawra halusi juhlistaa joulua erityisen surullisesta syystä. Jonin isä ja hänen lastensa isoisä, Bob, menehtyi tänä vuonna.

Niinpä Jon halusi koristella kuusen isänsä kunniaksi – lopputulos oli mieletön.

Joulukuusi on koristeltu kauniisti, mutta valot tekevät siitä täysin poikkeuksellisen upean. Joulukuusessa on yhteensä 7000 valoa, jotka välkkyvät musiikin tahdissa.

Tämän he tekivät koristelemalla kuusen tänä vuonna hyvin erikoisella tavalla.

Voit katsoa oheiselta videolta, mitä tapahtuu kun Jon pistää soimaan kappaleen “All I Want For Christmas Is You”.

Häihin kulminoituu paljon rakkautta, suuria tunteita ja tietenkin myös yllätyksiä.

Gary ja Tracy Richardson olivat menossa naimisiin, kun he keksivät hauskan tavan yllättää juhliin kutsutut vieraat. Itse seremonia oli perinteinen, mutta se päättyi todella hauskalla tavalla.

Ainoastaan alttarilla ollut pappi oli tietoinen vastanaidun pariskunnan yllätyksestä.

Voit katsoa oheiselta videolta, millaisen yllätyksen uunituore aviopari oli keksinyt!

Ihmisillä on tapana tehdä jouluisin perinteisiä traditioita – yhdessä perheen kanssa tai sitten ihan vain yksin.

Yksi klassisimmista perinteistä on joulukorttien lähettäminen. Prunty Farmsin maatilalla asuva maanviljelijä on kehittänyt hieman erikoisemman tavan toivottaa kaikille hyvää joulua.

Maanviljelijä ajaa traktorillaan keskellä lumista peltoa ja tilanne näyttää varmasti vieressä seuraavan henkilön mielestä jokseenkin kahjolta.

Mieletön lopputulos tulee kuitenkin esiin vasta sitten, kun kamera zoomaa korkealle ilmaan.

Hyvää joulua kaikille! 🙂

Oikean elämän sankareilla ei yleensä ole yllään viittaa – silti heidän panoksensa voi olla valtava toisen ihmisen elämässä.

Pyörätuolissa oleva nainen oli ravintolassa syömässä, mutta hän ei pystynyt pitämään kunnolla kiinni aterimistaan.

Yhtäkkiä nuori tarjoilija saapui hänen luokseen ja ymmärsi, että nainen tulisi tarvitsemaan apua ruokailun aikana.

Samaan aikaan ravintolassa ollut lääkäri otti kameransa esiin ja päätti kuvata ainutlaatuisen tilanteen videolle. Tarjoilija ei tässä vaiheessa tiennyt, että häntä kuvataan.

Tarjoilija sai kuulla vasta myöhemmin, että häntä oltiin kuvattu salaa. Tarjoilija ei yrittänyt saada teollaan palkankorotusta tai huomiota, mikä tekee koko tilanteesta entistä paremman.

Tässä on oikeanlaista joulumieltä, voit katsoa videon alapuolelta!