Kun Monica Lee saa käteensä lyijykynän, ei häntä pidättele mikään. Tyhjä paperiarkki saa uuden elämän, kun hän raapustaa siihen upeaa taidetta. Realistisia kasvoja, eläimiä, kasveja – kaikkea mitä ikinä vain tuleekaan mieleen.

Tämän naisen piirustukset ovat niin yksityiskohtaisia ja pikkutarkkoja, että niitä voisi ensi näkemältä luulla mustavalkoisiksi valokuviksi. Lisää naisen upeita töitä voi katsoa Facebookista tai hänen Instagram-tililtään.

Lähde: Facebook

 

Jäykkä, erektiossa oleva penis on kautta aikojen kuvannut maskuliinisuutta, mieskuntoa ja hedelmällisyyttä. Testaa, minkälainen penismaisteri olet.

Aamu vasta alkaa sarastaa, kun venäläinen valokuvaaja Jana Romanova kiipeää tikkaille ja alkaa räpsiä valokuvia sikeässä unessa nukkuvasta pariskunnasta. Nainen on raskaana. Heistä on pian tulossa vanhempia.

Idea kuvaprojektiin alkoi vuonna 2009, kun Jana kuvasi lasta odottavaa ystäväpariskuntaansa nukkumassa. Kuvasta huokui herkkyys ja intiimiys, nukkuma-asennot paljastivat pieniä uniikkeja yksityiskohtia heidän elämästään, samoin tavarat sängyn ympärillä. Tulevien vanhempien elämä on juuri muuttumassa ja päivällä heidän elämänsä on täynnä jännitystä ja touhua – mutta yöllä he saavat pysähtyä hetkeksi ja rauhoittua.

 

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

© Jana Romanova

Tilaa Janan kirja Waiting täältä (1.5.2015 alkaen)!

Valokuvaamisessa täytyy ottaa huomioon valot ja varjot. Tosin yleensä vähän eri tavalla kuin näissä 25 kuvassa, joissa varjot saavat isomman roolin kuin mikään tai kukaan muu.

Osassa kuvia hauskat varjokuviot ovat syntyneet vahingossa, osassa taas on kyse suunnitellusta kuviosta. Oli miten oli, huvittavia otoksia nämä!

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Lähde

Kanadalainen Keith Anderson on keksinyt erikoisen tavan ikuistaa poikansa Kain lapsuusajat. Mies on tatuoinut oikeaan käsivarteensa poikansa piirustuksia siitä asti, kun tämä täytti neljä vuotta. Tällä hetkellä poika on 11-vuotias. Poika on ollut innoissaan projektista, ja on jopa itsekin päässyt tatuoimaan isänsä ihoa. Keith kertoo, että hän aikoo jatkaa tatuointien ottamista niin kauan, kuin poika jaksaa vain paperille raapustaa. Mies on tähän asti tatuoinut ihoonsa poikansa taideteoksen kerran vuodessa.

Lähde: chancefaulknerphotography.com