Ensi kesänä jo kahdennentoista kerran järjestettävä Suomen suurin urbaanin musiikin festivaali Summer Up tuo festivaalialueelleen neljännen esiintymisvenueen.

UpComing – stage nimisen venueen tarkoitus on nostaa uusia kykyjä esiin antamalla heille mahdollisuus esiintyä suuren yleisön edessä suuren festivaalin lavalla. UpComing – stage on pyhitetty täysin uusille nouseville nimille, joilla on Summer Up – festivaalin järjestäjien mielestä hyvät edellytykset uudeksi, suosituksi valtakunnan urbaanin musiikin artistiksi tai bändiksi.  UpComing -stagella nähdään esiintyjiä muiden esiintymislavojen tavoin koko festivaaliviikonlopun ajan.

Summer Up -festivaalin järjestäjät valitsevat UpComing -stagelle esiintyjiä meneillään olevan syksyn ja tulevan talven aikana. Valintaan vaikuttavat mm. esiintyjien musiikilliset taidot, olemassa oleva hypen määrä, itsensä promoomisen taidot sekä yleisesti fiilis esiintyjästä.

Myös esiintyjien fanit voivat vaikuttaa valintoihin kommentoimalla Summer Up – festivaalin Facebookissa.

Summer Up -festivaali on järjestetty 11:sta kertaa Lahdessa, Mukkulan rannassa. Vuoden 2013 Summer Up -festivaalia juhlittiin n. 30 000 hengen voimin. Kaksipäiväinen, Suomen suurin urbaanin musiikin festivaali, tarjosi kävijöillee jälleen unohtumattomia kokemuksia ja upeita hetkiä ystävien, musiikin ja kesän parissa.

Lipunmyynti on käynnistetty rajoitetun ajan myynnissä olevilla joululahjalipuilla. Vuoden loppuun asti myynnissä olevat kahden päivän liput maksavat 75 euroa (+ toimituskulut 3,50 €) ja kaupanpäälle ostaja saa pääsyn Sami Hedbergin hip hop -hengessä tehtyyn Stand Up Battle Show’hun festivaalialueelle puolitoista tuntia ennen porttien aukeamista. Liput ovat myynnissä Lippupalvelun toimipisteissä ja verkossa kautta maan.

Ei lieni epäilystä, haluaako tämä kaveri lenkille vai nukkumaan. Bokseri on kohtuullisen iloinen kuullessaan sanan “ulos”, ja se alkaa pomppia iloisena kohti kattoa. Pikku koirille tämä on tyypillistä, mutta harvoin näkee näin isoa kaveria hyppimässä ja ihan omasta ilosta.

Ihan tavalliselta näyttävä possu pötköttää maassa, jonkun kodissa, ehkä olohuoneessa. Possun nimi on Einstein. Kaikki näyttää niin tavalliselta kuin “possu olohuoneessa” voi näyttää.

Mutta pian selviää, ettei Einstein ei ole pelkkä possu. Einstein on myös rumpusetti.

JVG on 2011 vuonna pinnalle noussut helsinkiläinen rap-duo, jonka kappaleiden sanoitukset liittyvät pääosin urheiluun. Räppäreiden ensimmäinen albumi Mustaa kultaa julkaistiin 27. huhtikuuta 2011. Albumi nousi heti Suomen albumilistan kärkeen ja myi kultaa 2011 vuoden kesäkuussa.

JVG:n toinen albumi jvg.fi julkaistiin 2012 vuoden toukokuussa ja se nousi myös suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Marraskuun lopussa julkaistaan juuri masteroitu ensimmäinen sinkku “Voitolla yöhön” ja levy tulee kauppoihin alkuvuodesta.

Original Icons -sarjassa tutustutaan urbaaniin kulttuuriin yhdessä Cityn, VivaksenSpinFM:n ja adidas Originalsin kanssa. Lue Cityn artikkeli JVG:stä ja kuuntele Spinin suora lähetys aiheeseen liittyen perjantaina kello 16.30.

Lue lisää JVG:stä Cityssä

Erityisen rankkaa on, kun herätyskello soi. Ei siinä meinaa jaksaa nousta ylös. Ei vaan jaksa. Ja sitten pitää pukea, pestä hampaat ja istahtaa pöntölle. Se on rankkaa. Eikä siinä kaikki. Pitäähän sitä vielä syödäkin jotain. Koko leipä. Ja sitten on vielä se tv-ohjelmien katsominen. Kanavasurffailu. Huh huh. Töihinkin pitäisi ajaa. Kyllä on rankkaa.